Liisa Kokko
Et todellakaan ole ainoa, joka kamppailee tällä hetkellä jaksamisen, mielialan laskun, ahdistuksen ja masennuksen tunteiden ristiaallokossa. Elämästä on kovin monelle meistä tullut selviytymistaistelu, uupumisen partaalla sinnittely, suorittamisen ja pärjäämisen pakko. Tästä ongelmien yleisyydestä kuulemme ja luemme medioista päivittäin, päivästä päivään, viikosta viikkoon. Siis: kukaan meistä ei taida olla lopultakaan poikkeus, kummajainen.
Elämä on siltikin ainutkertainen mahdollisuus. Juuri Sinussa on kaikki haluamaasi muutokseen tarvittavat mahdollisuudet ja kyvyt, kun ne saadaan esiin. Elämää ei tarvitse suorittaa, isoa onnea ei tarvitse tavoitella, vähempikin riittää. Kaikkea ei tarvitse remontoida kerralla. Sitä paitsi: yhden asian remontoiminen leviää muihinkin asioihin myönteisesti, ikäänkuin "kaupanpäälle". Ja Sinä riität. Usein ihan pelkkä keskustelu riittää. Oma mielesi tekee kyllä työn, hoputtamisen sijaan muutoksiin usein tarvitaan aikaa.
Miksi valitsisit juuri minut tälle yhteiselle matkalle? Olen lämmin ja asiakastani arvostava, kuuntelen ihmistä herkällä ja tarkalla korvalla asettumatta "yläpuolelle", tuomitsematta. Näin asiakkaani ovat sanoneet. Palautteita voit vilkaista myös nettisivuiltani: Lyhytterapia auttaa. Asiakkaat ovat tyytyväisiä lyhytterapiaan. (webnode.fi)
Olen ammatillinen, asiallinen ja tavoitteellinen - toimimme Sinun valitsemiesi tavoitteiden suunnassa. Työssäni käytän kognitiivisen lyhytterapian viitekehystä, yhdistellen tarvittaessa muihin.