“Miten muka selviydyn lapseni kasvatuksesta?!”
“Jos saisi YHDEN selkeän ohjeen, jolla pärjäisi arjen keskellä! Jonka mukaan toimimalla tietäisi tekevänsä edes JOTAKIN OIKEIN. Ja joka auttaisi, mieluiten pitkällä tähtäimellä.”
Yllä kuvattu vanhemman puuskahdus on kuvitteellinen, mutta tutun oloinen. Löytyisikö otsikon kysymykseen - kuvitteellinen puuskahdus sekin - edes jotakin vastausta?
Vastauksen löytämiseen tarvitaan ainakin kaksi näkökulmaa: lapsen ja aikuisen. Lisäksi tarvitaan ydin, ja sellaiseksi valitsen tässä ne ihanat ja kamalat, ja ah - niin tärkeät tunteet. Ytimen lisäksi keitokseen lisätään tunteiden haasteellisuus kasvatuksessa - koska siitähän arjessa selviytymisessä usein on kysymys.
Ensin lyhyesti lapsen tunteista. Lapsen tunteet ovat voimallisia, eikä hän ole vielä oppinut tunteiden säätelyä, eli kykyä käsitellä tunteita niin, etteivät ne käy ylivoimaiseksi itselle tai tilanteeseen nähden, eivätkä ne vahingoita ketään. Kasvun Taian blogi: Näin voit vahvistaa lapsen kykyä säädellä tunteita (kasvuntaika.fi) Lapsen tärkeitä niin sanotusti haasteellisia tunteita ovat ainakin pelko, kiukku ja uhma. Yksi vahvimmista tunteista on häpeä, joka pitkittyessään on lapsen mielenterveydelle riski.
Seuraavaksi kenties tohdimme edetä aikuisen näkökulmaan. Olemme ehkä itse saaneet mallin ja kasvatuksen, jossa omien tunteiden tunnistamisen, näyttämisen, hyväksymisen ja säätelemisenkään asioita ei ole tunnistettu. Kuinka silloin osaisimmekaan? Toki tietoa on tänä päivänä vallan valtavasti, mutta se ei välttämättä auta, jollemme aikuisina itse pysty tai uskalla virittäytyä omien tunteidemme äärelle. Niitä ei pidä pelätä eikä hävetä, vaan antaa niiden tulla ja kuunnella, mitä ne voisivat olla, mitä ne meille kertovat, ja mistä ne mahdollisesti johtuvat - lapsi ei kuitenkaan voi olla aikuisen hallitsemattomien tunteiden purkautumisen kohde. Tunteemme johtuvat aina jostain tarpeesta, joka meillä on, esimerkiksi tarve tulla kuulluksi, kuulua joukkoon tai olla rakastettu. Ehkä jotain pitää korjata. Pitäisikö esimerkiksi omista tarpeista kertoa läheisille? (Pöyhönen, J. & Livingston, H. 2023. Hyvän vanhemman salaisuus). Olemmeko oppineet kovettamaan itsemme tai mitätöimään omia kokemuksiamme ja tuntemuksiamme? (Lastenpsykiatri Kaija Puura 6.4.2024 Näin lapsuuden rangaistukset vaikuttavat ihmiseen - Perhe | HS.fi).
Lopuksi blogini otsikossa lupaamaani kasvatuksen näkökulmaan:
Lapsen ei-toivotun käyttäytymisen taustalla olevia tunteita on syytä käsitellä lapsen kanssa, kun pahin kiukkumyrsky on laantunut. Muutoin lapsi ei opi tunteiden säätelyä. Lapsen pitää siis tulla kuulluksi tai kohdatuksi. Muussa tapauksessa hän saattaa oppia vain, että aikuisen taholta kiukuttelusta seuraa…niin, mitä siitä saattaa seurata? Lapsen torjuminen? Käskeminen pihalle/omaan huoneeseen itkemään ja rauhoittumaan? Uhkaus, että jos lapsi ei lopeta kiukkuamista, niin hän saa selkäänsä? Näin lapsi oppii todennäköisesti pelkäämään, ja toisaalta kiukku ja uhma kasvavat. Jos rangaistukset ovat satunnaisia ja mielivaltaisia, lapsi ei edes ymmärrä, miksi häntä rangaistaan.
Lapselle koituvien seuraamusten tulisi liittyä epätoivottuun tekoon, loogisesti asiasta lapsen kanssa keskustellen: miksi lapsi on toiminut, kuten on toiminut, ja miksi vanhempi toivoo toisenlaista käytöstä. Joskus tarvitaan konkreettisempaa seuraamusta: jos lapsi vaikka jää kiinni näpistämisestä, hänen pitää palauttaa näpistämänsä tavara itse tai korvata sen arvo viikkorahoistaan. Sen sijaan looginen seuraamus ei ole se, että perutaan karkkipäivät. Jokainen vanhempi todennäköisesti joskus sortuu huutamaan lapselle. On lohdullista tietää, että tämä ei lasta vahingoita, kun tilanteen keskustelee jälkikäteen läpi lapsen kanssa ja pahoittelee käytöstään pyytämällä anteeksi (Näin lapsuuden rangaistukset vaikuttavat ihmiseen - Perhe | HS.fi). Näin suuri osa vanhemmista jo nykyään toimiikin.
Miksi tämä aihe edelleen on ajankohtainen? Vaikka meillä Suomessa kuritusväkivalta on ollut laissa kiellettyä vuodesta 1984, ja vaikka tuon vuoden jälkeen yhä harvempi tutkimusten mukaan hyväksyi väkivallan käytön, niin Lastensuojeluliiton vuonna 2021 julkaisemasta selvityksestä ilmenee, että asenteet kuritusväkivallan käyttöön ovat muuttuneet taas sallivammiksi. “Tämä on huolestuttavaa”, toteaa lastenpsykiatri Kaija Puura (Näin lapsuuden rangaistukset vaikuttavat ihmiseen - Perhe | HS.fi).
Puura kuitenkin rohkaisee meitä aikuisia: Ihminen voi koko elämänsä ajan tehdä muutoksia siihen, miten toimii, käyttäytyy ja suhtautuu tunteisiinsa - tärkeää on tulla tietoiseksi. Kun tulee tietoiseksi, voi muuttaa asioita.
Tässä kognitiivinen lyhytterapia voi auttaa.
5 asiaa, joita lapset eivät ikinä unohda vanhemmistaan - Mielen Ihmeet
Lue ihan ensin ylläoleva artikkeli - jos uskallat🙂. Kun uskalsit, kuten luulen, voit jo onnitella itseäsi, koska olet ylittänyt ensimmäisen kynnyksen👏🙂!
Ehkä ajattelet, että artikkelin asiat ovat tärkeitä ja jotkut niistä kipeitäkin, mutta kun ei juuri nyt ehdi, pysty, jaksa, osaa tehdä mitään. Mutta jos haluat tarttua tilaisuuteen suomalla itsellesi keskustelu- ja neuvotteluapua, voimme yhteistyössä ryhtyä toimeen. Mitä sitten on toimeen ryhtyminen? Lyhytterapiassa se on aktiivista työskentelyä, jonka tavoitteena on saada aikaan myönteinen muutos yhdellä elämänalueella, yhdessä valitsemassasi asiassa. Se haastaa ajattelemaan ja myös tekemään asioita toisin, ja siksi siihen yleensä kuuluu käytännön arjessa kokeiluja ja harjoituksia. "Kaupan päälle" muutos yhdellä elämänalueella yleensä tuottaa lisäarvoa myös muille elämänalueille!
Miksi valitsisit juuri minut tälle yhteiselle matkalle? Olen lämmin ja asiakasta arvostava, kuuntelen ihmistä herkällä ja tarkalla korvalla asettumatta "yläpuolelle", tuomitsematta. Näin asiakkaani ovat sanoneet. Olen ammatillinen, asiallinen ja tavoitteellinen - toimimme Sinun valitsemiesi tavoitteiden suunnassa. Työssäni käytän kognitiivisen lyhytterapian viitekehystä, mutta pyrin myös hyödyntämään muita menetelmiä, esimerkkinä voisin mainita vaikkapa ratkaisu- ja voimavarakeskeisen työskentelyn liittyen lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen.