Vammautuminen ja seksuaalisuus – kun elämä muuttuu yhdessä hetkessä
Onnettomuus muuttaa elämän usein hetkessä.
Yhtäkkiä kaikki se, mikä vielä eilen oli itsestään selvää, ei enää olekaan. Tulevaisuus näyttää erilaiselta kuin ennen, keho toimii uudella tavalla ja elämä täyttyy tutkimuksista, kuntoutuksesta, harjoittelusta ja sopeutumisesta.
Alkuvaiheessa huomio keskittyy usein selviytymiseen.
Moni kertoo tunteneensa syvää kiitollisuutta siitä, että jäi henkiin. Kiitollisuus on luonnollinen ja tärkeä tunne, mutta samalla se voi joskus peittää alleen muita tunteita: surua, pettymystä, vihaa, pelkoa ja epävarmuutta.
Seksuaalisuus harvoin nousee ensimmäisten asioiden joukkoon.
Useimmiten sille löytyy tilaa vasta myöhemmin.
Vasta silloin, kun arki alkaa vähitellen rakentua uudelleen, kuntoutuminen etenee ja elämässä syntyy pieniä hengähdyshetkiä, moni huomaa pysähtyvänsä kysymään:
Mitä tämä kaikki tarkoittaa minulle ihmisenä?
Voinko edelleen olla haluttu?
Voinko edelleen kokea läheisyyttä, nautintoa ja rakkautta?
Kehon muuttuminen koskettaa myös identiteettiä
Vammautuminen ei vaikuta ainoastaan toimintakykyyn.
Se voi vaikuttaa myös siihen, miten ihminen näkee itsensä.
Keho, joka on aiemmin tuntunut tutulta, saattaa tuntua vieraalta. Arvet, apuvälineet, kivut, halvausoireet tai muuttunut toimintakyky voivat herättää voimakkaita tunteita.
Moni pohtii:
* Kelpaanko minä enää?
* Näkeekö kumppanini minut edelleen samalla tavalla?
* Voinko olla seksuaalinen ihminen?
* Uskallanko näyttää kehoni toiselle?
Nämä kysymykset ovat täysin luonnollisia.
Ne eivät kerro heikkoudesta vaan siitä, että ihminen yrittää rakentaa uudelleen suhdettaan omaan kehoonsa ja identiteettiinsä.
Parisuhde muuttuu väistämättä
Vammautuminen koskettaa harvoin vain yhtä ihmistä.
Se koskettaa myös puolisoa, perhettä ja läheisiä.
Monessa parisuhteessa roolit muuttuvat. Kumppanista voi tulla auttaja, avustaja tai omaishoitaja. Samalla hän on edelleen puoliso, rakastettu ja ihminen omine tarpeineen.
Tämä voi synnyttää ristiriitaisia tunteita molemmille osapuolille.
Miten löytää tasapaino hoivan ja läheisyyden välille?
Miten säilyttää parisuhde parisuhteena silloin, kun arjessa on mukana avustamista, lääkityksiä, kuntoutusta ja jatkuvaa sopeutumista?
Näihin kysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta.
Jokainen pari joutuu rakentamaan omat ratkaisunsa uudessa elämäntilanteessa.
Seksuaalisuus ei katoa vammautumisen myötä
Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä on ajatus siitä, että vammautuminen poistaisi seksuaalisuuden.
Todellisuudessa seksuaalisuus on paljon enemmän kuin tiettyjen kehon osien toiminta.
Seksuaalisuus voi näkyä esimerkiksi:
* läheisyyden tarpeena
* kosketuksen kaipuuna
* haluna tulla nähdyksi ja hyväksytyksi
* nautintona
* leikillisyytenä
* kumppanuutena
* rakastamisena ja rakastettuna olemisena
Joskus seksuaalisuus muuttuu.
Joskus sen ilmaisutavat muuttuvat.
Joskus täytyy opetella kokonaan uusia tapoja kokea nautintoa, läheisyyttä ja yhteyttä.
Mutta muuttuminen ei tarkoita katoamista.
Vaikeista asioista saa puhua
Moni vammautunut ihminen kertoo, ettei kukaan kysynyt seksuaalisuudesta kuntoutumisen aikana.
Puhuttiin liikkumisesta, toimintakyvystä, kivusta, lääkityksestä ja arjen sujumisesta.
Mutta ei läheisyydestä.
Ei parisuhteesta.
Ei seksistä.
Silti juuri nämä asiat voivat olla ihmisen hyvinvoinnin kannalta valtavan merkityksellisiä.
Seksuaalisuus ei ole ylimääräinen osa ihmisyyttä.
Se on osa sitä samaa elämää, jota kuntoutamme.
Siksi siitä saa puhua.
Saa kysyä.
Saa surra menetettyä.
Saa etsiä uusia tapoja olla läheinen.
Saa opetella tuntemaan oma kehonsa uudelleen.
Ja ennen kaikkea saa uskoa siihen, että vammautumisesta huolimatta elämässä voi olla edelleen rakkautta, läheisyyttä, nautintoa ja merkityksellisiä ihmissuhteita.
🍃 Joskus kuntoutuminen ei tarkoita paluuta entiseen. Joskus se tarkoittaa uudenlaisen, mutta yhtä arvokkaan elämän rakentamista.
Olen Satu Ristilä, seksuaaliterapeutti, seksuaalineuvoja, kognitiivinen lyhytterapeutti, nepsy-valmentaja sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Olen työskennellyt ihmisten hyvinvoinnin, kuntoutuksen ja kohtaamisen parissa yli 30 vuoden ajan.
Urani aikana olen saanut kulkea monenlaisten ihmisten rinnalla. Erityisen läheisiä minulle ovat neurokirjon henkilöt, vammaiset ihmiset, heidän läheisensä sekä kaikki ne, jotka ovat joskus kokeneet olevansa erilaisia, ulkopuolisia tai vääränlaisia.
Uskon, että jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään.
Terapeuttina olen rauhallinen, lämmin ja helposti lähestyttävä. Vastaanotollani ei tarvitse esittää vahvaa, pärjäävää tai täydellistä. Voit tulla juuri sellaisena kuin olet – myös silloin, kun sanat ovat hukassa tai elämä tuntuu raskaalta.
Työskentelen erityisesti seksuaalisuuteen, ihmissuhteisiin, läheisyyteen, häpeään, itsetuntoon, neurokirjon erityispiirteisiin sekä elämän erilaisiin kriiseihin liittyvien teemojen parissa. Minulla on kokemusta myös traumaattisten kokemusten, ulkopuolisuuden tunteen, maskaamisen, identiteetin ja oman paikan etsimisen käsittelystä.
Ajattelen ihmistä kokonaisuutena. Mielen lisäksi huomioin kehon, hermoston kuormituksen, elämäntilanteen sekä ympäristön vaikutukset hyvinvointiin. Moni asiakkaani on elänyt pitkään selviytymismoodissa – suorittaen, mukautuen tai kantaen vastuuta muista. Terapiassa pysähdymme tutkimaan, mitä sinun hyvinvointisi ja elämäsi juuri nyt tarvitsevat.
Luonto on ollut tärkeä osa omaa elämääni ja palautumistani. Siksi myös työskentelyssäni näkyvät toisinaan luonnon, kehollisuuden ja hermoston säätelyn merkitys. Uskon, että hyvinvointi syntyy usein pienistä asioista: turvallisuuden kokemuksesta, hyväksytyksi tulemisesta ja siitä, ettei kaikkea tarvitse kantaa yksin.
Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaikenlaiset ihmiset, erilaiset elämäntilanteet ja identiteetit. Minulle tärkeintä on kohdata ihminen kunnioittavasti, aidosti ja ilman ennakkoluuloja.
Et tarvitse valmiita vastauksia tai selkeää suunnitelmaa tullaksesi terapiaan. Riittää, että otat ensimmäisen askeleen. Loput voimme tutkia yhdessä.