Ei kesäloma riitä!
Mitä kaikkea me ihmiset voimmekaan pitää palautumisen laastareina, joiden avulla sinnittelemme ja roikumme ihan liian pitkään jaksamisen äärirajoilla:
🌟Viikonloppu, loma – sitten voin levätä.
🌟Tuleva torstai – sitten ehdin pitää tauot ja jopa ajatella.
🌟Huominen.
🌟Ilta.
🌟Seuraavan palaverin jälkeen.
Joskus raahaudumme vuodesta toiseen samaa ympyrää, tavoitteena suoriutua viimeisillä voimilla aina seuraavaan lomaan. Lomaan, jolta odotetaan paljon, koska silloin ELÄMÄ TAPAHTUU.
Jo ennen lomaa stressataan paljon; miten ihmeessä maailman (tai ainakin työn) ehtii saada valmiiksi ennen sitä?
Ensimmäisellä lomaviikolla ylivireystila valvottaa öisin.
Sitten 2 viikkoa LOMAA!
Lopuksi nousee ahdistus pian alkavasta arjesta ja siitä, miten ihmeessä voikin olla näin väsynyt, vaikka lomaili monta viikkoa!
Loma oli suunniteltu hyvin: sukulaisvierailut, suursiivous, mökkiremontti, lasten kierrättäminen puuhamaissa, rippijuhlien järjestäminen, parisuhdeviikonloppu Savonlinnassa – niin ja päivittäiset juoksulenkit, nyt kun kerrankin oli aikaa. Miksi siis tuntee tarvetta lomaltapalautumislomalle?
👉Ei viikonloppu tai kesäloma riitä!
Kuormituksesta palautumista ei voi kalenteroida tietylle päivälle kuukausien päähän. Palautumista ja lepoa ei voi myöskään suorittaa varastoon. Pitkä ja rentouttavakaan loma ei säilö energiaa tulevia koitoksia varten paketeihin, joista sen kätevästi voisi napata käyttöönsä 4 kuukauden päästä.
On myös tärkeää pohtia onko vapaa-aika palautumiselle liian tiukasti aikataulutettua ja jos, niin miksi. Tarvitsisiko esimerkiksi tilaa yhtäkkisiin ideoihin lähteä pyöräilemään lähimpään kaupunkiin torille syömään mansikoita ja uittamaan varpaita meressä?🌻
Suorittamaan taipuvaisena ainakin minun on pitänyt vuosien varrella opetella ja sitten kertailla miten palautuminen ja hetkessä oleminen tapahtuu. Se nimittäin vaatii irtipäästämistä syvemmistä asioista jatkuvan tekemisen taustalla. Näistä työläimpiä ovat omat ajattelumallit ja oman arvon liittäminen pärjäämiseen. Samalla näiden ymmärtäminen ja käsittely palkitsevat syvästi.
Haahuilemisiin💛
Heli Heikkilä
Terapian aloittaminen jännittää useimpia. Voit tulla ihan rauhassa – saat jännittää ja tuntea epävarmuutta💛. Terapiatapaaminen on aika, jolloin keskitytään sinuun. Onhan kyse sinusta ja elämästäsi, jossa saan yhteisen matkan ajan kulkea mukana. Saat tuoda esille niitä asioita ja siinä syvyydessä kuin koet olevasi valmis. Tuen, kannattelen ja autan huomaamaan onnistumisesi, vahvuutesi ja selviytymisesi silloinkin, kun ne ovat itseltäsi piilossa. Yhdessä rakennetaan sun askeleita kohti parempaa hyvinvointia.
Terapiatyötä tehdään ihmisenä ihmisen rinnalla ja jokainen varmasti haluaa ja toivoo vierelleen juuri itselleen sopivan ihmisen kuulemaan, tukemaan ja auttamaan elämänlaadun kohentamisessa. Kerron alla hieman itsestäni, jotta tämän päätöksen tekeminen on sinulle helpompaa:
Olen erityisherkkä ja elän aistit avoinna. Nautin syvällisistä keskusteluista, kävelylenkeistä metsäpoluilla tai veden äärellä, meditoin ja luen sekä kuuntelen äänikirjoja. Kirjoittaminen on aina ollut minun tapani jäsennellä koettua ja ymmärtää elämää, löydät blogitekstejäni "tutustu lisää" -kohdasta. Kirjoitan Naiseuden Voima -sivustolla blogia, johon pääset tästä: www.naiseudenvoima.com/author/heli
Tekstejäni julkaistaan myös HSP Suomi ry:n Rohkeasti herkkä -blogissa: https://www.rohkeastiherkka.fi/
Instagram -tilini löydät täältä: www.instagram.com/sun.askeleita/ Sieltä voit käydä kurkkaamassa myös saamiani asiakaspalautteita.
Jos pohdit voisinko minä olla juuri se passeli terapeutti, laita ihmeessä viestiä sun.askeleita@gmail.com, Instagram-tilini kautta tai alhaalta "ota yhteyttä" -painikkeella, tutustutaan. Lisätietokysely ei velvoita sinua mihinkään. Minun tapani on vastata kyselyihin ja kertoa palveluistani ja prosessista tarkemmin. Saat rauhassa tehdä päätöksesi.
Voit varata ajan suoraan varauskalenteristani, tai kysellä muita aikoja sähköpostitse tai Instagram -tilini kautta yksityisviestillä. Ajanvarauksen jälkeen lähetän lyhyen alkukartoituskyselyn.
Hinnat (sis. alv):
Lyhytterapia ensitapaaminen 45min 39€
Lyhytterapiatapaaminen 45min 65€
Lyhytterapiatapaaminen 3x45min 189€
Lyhytterapiatapaaminen 5x45min 305€
Lyhytterapiatapaaminen 10x45min 590€
💛Sanat -viestituki 159€/kuukausi.