Epämukavuusalue on uusi musta

Elämämme täyttyy kasvulla, kehittymisellä ja uudistumisella. Meitä ohjataan jatkuvasti menemään oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Siellä avautuu uudet maisemat, käynnistyy kehittyminen paremmaksi itseksi; minä 2.0:ksi. Tehokkaammaksi, tuottavammaksi, kehityksen aallonharjalla pysyväksi, sitä jopa eteenpäin vieväksi voimaksi.

Epämukavuusalue. Vain siellä voi kasvaa ja kehittyä. Sinne siis!

Niin, epämukavuusalue. Siitä puhuttaessa ja sinne itseämme, työntekijöitä, puolisoita, sukulaisia, ystäviä työntäessämme unohdamme autuaasti sen, että tuon viheriäisen niityn rajat eivät ole vakiot. Entä jos läheisesi jo elää joka päivä oman mukavuusalueensa aidan toisella puolen? Entä jos sinun oman mukavuusalueen rajat on tehty kuminauhasta ja ne venyvät päivittäin äärimmilleen?

Meillä jokaisella on oma mukavuusalue, jonka laajuus riippuu monista asioista; synnynnäinen hermoston rakenne, sairaudet, nukkumisen laatu ja määrä, kuormittuneisuus työssä ja muussa elämässä, traumat, koetut uupumiset jne. Näin ollen yksi kokee olevansa epämukavuusalueella pitäessään puhetta kansainvälisessä konferenssissa, toinen jännittää ja joutuu kovasti tsemppaamaan itseään jokaisessa tiimipalaverissa, jotta pystyisi ottamaan puheenvuoron, kolmas pääsee etäterapian avulla viimein ulos kotoaan ja pystyy käymään kaupassa, tervehtimään siellä työntekijää. Kaikki toimivat omilla epämukavuusalueillaan, kasvoivat ja kehittyivät.

Oman mukavuusalueen raja-aita ei ole betonia. Sen koko vaihtelee paitsi henkilöittäin, myös elämäntilanteiden muuttuessa. Niinpä seuraavan kerran kun kuulet "tässä täytyy nyt hei vaan mennä epämukavuusalueelle kasvamaan", muista, että on ihan ok tuntea väsymystä tai ärtymystä ilon ja innostuksen sijasta. Joskus paras keino pitää itsensä tulevaisuudessa uudistumiskykyisenä on hetkeksi pysähtyä. Voi nimittäin olla, että olet suorittamisen pyörteessä asunut epämukavuusalueen postinumeroalueella jo pitkään.

« Takaisin blogiin

Käytämme evästeitä

Epämukavuusalue on uusi musta

Heli Heikkilä