Mikä lataa sinun akkusi?

Kuva: Mikä lataa sinun akkusi?

Uupuneena tai masentuneena ihminen yleensä odottaa, että mieliala kohoaisi, jonka jälkeen voisi innostua taas tekemään mukavia asioita ja tapaamaan muita. Tekemisestä ei välttämättä koidu heti mielihyvää, mutta pienikin askel joka tapauksessa edistää toipumista ja vaikuttaa myönteisesti mielialaan jatkuessaan. Suorittaja saa olla tässä kohtaa tarkkana; milloin keho ja mieli tarvitsee tosiasiallisesti lepoa, milloin taas olisikin hyväksi esimerkiksi tavata ystävä tai käydä kävelyllä. Kun löytää itselleen sopivalla ja tarpeeksi lempeällä tavalla virtaa antavat asiat, on tärkeää tehdä tietoinen päätös toteuttaa säännöllisesti yhtä tai useampaa näistä. Ajan mittaan niiden tuottama hyvä olo alkaa näkyä elämänilon kasvamisena. Esimerkiksi luonnossa liikkumisen on todettu säännöllisenä auttavan masennuksesta toipumisessa. Liikunta vapauttaa endorfiineja ja vähentää samalla stressihormonien määrää, mikä vaikuttaa myönteisesti mielialaan.

Mitä nämä akkua lataavat asiat voivat sitten olla? Mistä niitä löytää, jos mieli on synkkä kuin tammikuun yö? Helpointa voi olla lähteä liikkeelle peruutuspeiliin katsomalla; mistä asioista olet aiemmin saanut iloa, mitä olet tehnyt, harrastanut? Voisiko sieltä löytyä jotakin myös tähän päivään? Jos aikaisemmat tekemisesi ovat olleet kovin suorituskeskeisiä, mitä jos unohtaisit nyt kaiken mittaamisen; askel- ja sykemittarit sekä kelloon katsomisen ja tekisit asioita ”vain” koska voit, koska ne tuottavat iloa? Tiedän kokemuksesta, että tämä on suorittajalle vaikeaa. Olen ihminen, joka aiemmin koki tehdyn lenkin täysin turhaksi, mikäli matkaa, aikaa, kaloreita ja keskinopeutta mittaava laite ei ollutkaan lähtenyt käyntiin. Nykyään ulkoilen, koska pidän siitä. Näen ympäristöni ihan eri lailla, nautin raikkaasta tuulesta, lintujen laulusta ja jopa sateesta. Usein hymyilen metsäpolulla itsekseni, joskus silmät kostuvat kiitollisuuden kyyneleistä. Saan siis jotakin mittaamattoman arvokasta, ilman yhtäkään mittaria.   

Mikä lataa sinun akkusi?  

Profiilikuva: Heli Heikkilä

Heli Heikkilä

Terapeutin profiili »

Mielitunti – lempeää tukea viestien

Varaamme arjessa aikaa monenlaisille tunneille. Spinningiin, kielikurssille, ratsastukseen. Mutta kuinka usein tulee varattua aikaa omille ajatuksille, omalle mielelle?

Ehkä tunnistat tämän:

Mielessä pyörii paljon, mutta et oikein ehdi pysähtyä niiden äärelle. Päivät menevät hoitaessa asioita, vastaamassa muiden tarpeisiin, ja illalla huomaat olevasi väsynyt – mutta mieli käy ylikierroksilla.

Saatat ajatella, että olisi hyvä puhua jollekin. Kertoa mitä sisällä liikkuu.

Mutta samaan aikaan ajatus puheluista, tapaamisista tai videoyhteyksistä tuntuu raskaalta. Kuormitut niistä entistä enemmän.  

Mielitunti on juuri sitä varten. Sinua varten.

Ei puheluita.
Ei tapaamisia.
Ei tarvetta laittaa hiuksia ojennukseen ja siivota taustalta tiskejä pois näkyviltä.

Sinä kirjoitat – minä vastaan. Et jää yksin ajatustesi kanssa. Minä autan jäsentämään tilannettasi, näkemään olennaista, löytämään ja vahvistamaan niitä voimavaroja, joita sinulla jo on, sekä etsimään suuntia eteenpäin.

Kirjoittamalla syntyy usein samalla oivalluksia, joita et aiemmin tavoittanut. Kirjoitettu keskustelu antaa myös mahdollisuuden palata takaisin siihen, mitä on sanottu ja havaittu. Voit lukea, huomata, ymmärtää uudella tavalla – ja nähdä myös oman muutoksesi matkan aikana.

Nimi Mielitunti kantaa kahta merkitystä.
Se viittaa mieleen; ajatuksiin, tunteisiin, tiedostamiseen – sisäiseen kokemukseesi.
Ja samalla siihen, mikä on sinulle mieluisaa, omaa, tärkeää.

Ehkä tästä voi tulla sinun mielituntisi, lempijuttusi!
Hetki, jossa saat tulla nähdyksi ja kuulluksi sinuna. Aika, jolloin alat palata takaisin omalle puolellesi.

Miltä Mielitunti näyttää käytännössä?

Mielitunti on 60 min henkilökohtainen reaaliaikainen viestikeskustelu Signalissa (tai halutessasi sähköpostitse). 

Viestikeskustelumme jälkeen saat vielä sinulle sopivan pohdintatehtävän, harjoituksen tai työkalun, joka auttaa sinua viemään oivalluksia arkeen. Jotakin, minkä äärelle voit palata – omassa tahdissasi.

Kenelle Mielitunti sopii?

Mielitunti voi tuntua omalta, jos olet herkkä ja kuormitut helposti. Tai ehkä huomaat miellyttäväsi muita ja joustavasi liikaa. Rajojen asettaminen ja ei:n sanominen voi olla sinulle vaikeaa. Saatat olla itsellesi vaativa, vaikka samaan aikaan kaipaisit lepoa ja tilaa hengittää, lupaa antaa itsesi olla.

Ehkä arjessasi on paljon stressiä, vastuuta ja vaatimuksia, ja huomaat eläväsi suoritusmoodissa sivuuttaen helposti omat tarpeesi. Voi olla, että tunnet tulevaisuuden suunnan olevan sumussa. 

Tai ehkä elämänkumppaninasi on krooninen sairaus, joka tahdittaa arkeasi vieden voimavarojasi.

Tai sinulla voi olla jokin haave, jota et ole vielä oikein uskaltanut sanoittaa ja kaipaat apua suunnan löytämiseen sitä kohden. 

Huomioithan, että Mielitunti ei sovi vakavassa akuutissa kriisissä tai traumakokemusten käsittelyyn. 

Keskustelukumppanisi

Olen Heli, terapeutti ja kirjoittaja.

Kirjoittaminen on ollut minulle aina luontainen tapa jäsentää elämää, ymmärtää kokemuksia ja löytää suuntaa. 

Voit tutustua minuun ja ajatuksiini enemmän blogitekstieni kautta esimerkiksi "tutustu lisää" -kohdasta. Kirjoitan Naiseuden Voima -sivustolla blogia, johon pääset klikkaamalla tästä.

Instagram-tilini löydät täältä. Tililtä voit käydä kurkkaamassa myös saamiani asiakaspalautteita

Olen kirjoittanut e-kirjan "Riittäväksi". Se on 51-sivuinen työkirja, jonka avulla kuljet lempeän muutosmatkan kohti riittävyyden kokemusta. Löydät lisätietoja täältä

Olen taustaltani sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, mindfulness-ohjaaja sekä aikuisten ohjaustyön ammattilainen. Minulla on lähes 20 vuoden työkokemus tukemisesta silloin, kun elämässä on etsitty suuntaa, pysähdytty tärkeiden kysymysten äärelle tai rakennettu jotakin uutta.

Olen erityisherkkä ja ymmärrän myös oman kokemukseni pohjalta, miltä kuormitusherkkyys ja ylivireys voivat tuntua. Elän kroonisen neurologisen harvinaissairauden kanssa, joka muovaa arkeni reunoja. Se on ohjannut minua yhä enemmän hidastamiseen ja vähentämiseen kaikilla elämäni osa-alueilla. Ymmärrän näkymättömän taistelun, jatkuvan sopeutumisen ja pettymykset sairauden rajoittaessa elämää ja voimavaroja. Koulutukseni ja kokemukseni antavat minulle työkaluja auttaa myös sinua.   

Yhdistän työssäni lyhytterapeuttista ja ohjauksellista voimavara- ja toivokeskeistä näkökulmaa – kuljemme sinun tarpeesi mukaan, pysähtyen, kannatellen ja kohti asettamaasi tavoitetta edeten. Esitän kysymyksiä, jotka auttavat sinua näkemään omaa tilannettasi uudesta näkökulmasta.

Työskentelyssäni on tilaa keskeneräisyydelle ja herkkyydelle.

Olet lämpimästi tervetullut Mielitunnille!

  • 55 € / kerta, tai
  • 190 € / 4 Mielituntia (hinnat sis. alv).

Pääset mukaan varaamalla ajan ajanvarauskalenterista tai laittamalla minulle viestiä ja aikatoivomuksesi joko täällä, Instagramissa tai mielipaikkaterapia@gmail.com. Saat itsellesi tilan pysähtyä, tulla kohdatuksi ja työstää omaa tilannettasi lempeästi eteenpäin.

Ja ehkä työskentelymme kuluessa huomaat, että ei sinun äänesi ole koskaan kadonnut.
Se on vain odottanut piilossa, että joku auttaa sinut sen luokse. 
🌿