Lyhyesti läheisriippuvuudesta

Päihde- ja riippuvuussairauksien yhteydessä nousee usein keskusteluun läheisriippuvuus. Läheisriippuvuus ilmiönä puhuttaa usein. Siksi päätin lyhyesti kirjoittaa aiheesta, josta minulla on myös omakohtainen toipumiskokemus. Läheisriippuvuus on mielestäni sanana hassu, sillä se ei lainkaan kuvaa ilmiön monipuolisuutta. 

Läheisriippuvuus ilmaantuu usein silloin, kun ihminen elää pitkään sellaisen voimakkaan ilmiön läheisyydessä, joka rajoittaa vuorovaikutusta ja tunteiden vapaata ilmaisua. Tällaisia ilmiöitä voivat olla mm. päihteidenkäyttö perheessä, lähisuhdeväkivalta tai puhumattomuus vaikeista asioista. Läheisriippuva pyrkii mukautumaan toisen henkilön käyttäytymiseen ja/tai hallitsemaan ilmiön vaikutuksia omalla toiminnallaan, jolla hän usein tavoittelee suojaa, turvaa ja hyväksyntää.

Läheisriippuvuus ei ole sairaus. Mikäli itsessään tunnistaa läheisriippuvuuden tunnusmerkkejä, suosittelen tutustumaan aiheeseen ja keskustelemaan asiasta tarvittaessa myös ammattilaisen, esimerkiksi läheisriippuvuuteen perehtyneen lyhytterapeutin kanssa. Läheisriippuvuuden lisäksi aihetta voi lähestyä useiden muidenkin aihepiirien kautta, esimerkiksi tunnelukot tai omat rajat. Koska kyseessä ei ole sairaus, tulee mielestäni jokaisen voida nimittää ja selittää tämän kaltaisia toimintamalleja itselle sopivalla tavalla. 

Läheisriippuvuuden tunnusmerkkejä

Läheisriippuvuudella tarkoitetaan kimppua toimintamalleja, jotka ovat omalle ja/tai toisen hyvinvoinnille haitallisia. Läheisriippuvuuteen voi liittyä mm. kieltämistä, kontrollointia, heikkoa itsetuntoa, hyväksynnän hakemista, liiallista vastuunottoa, riippuvuutta, vallanhalua, pelkoa, vihaa, epäsuoraa tunteiden ilmaisua, heikkoa vuorovaikutusta, pakkomielteitä... Toimintatavat ja niiden ilmeneminen ovat kuitenkin vaihtelevia ja yksilöllisiä. Omalla toiminnalla  halutaan pohjimmiltaan hyvää itselle ja/tai toiselle, mutta lopputulos onkin usein päinvastainen.

Läheisriippuvuus voi ilmentyä joko tyypillisenä riippuvaisena käyttäytymisenä tai ns. vastariippuvuutena. Siinä missä riippuvainen esimerkiksi pyrkii miellyttämään muita, välttelee konflikteja sekä sivuuttaa omat tarpeensa ja rajansa, vastariippuvainen osoittaa omavoimaisuutta, vahvuutta ja itsensä suojaamista liian tiukoilla rajoilla. Molemmat puolustusmekanismit ovat vahingollisia ja nakertavat voimavaroja.

Läheisriippuvuudesta toipuminen

Ensimmäinen askel läheisriippuvuudesta toipumisessa on tilanteen tiedostaminen. Tämän jälkeen on mahdollista ryhtyä irrottautumaan haitallisista toimintamalleista ja rakentamaan tilalle uusia, hyvinvointia tukevia tapoja toimia, reagoida ja ajatella. Tähän voi liittyä esimerkiksi terveiden rajojen hahmottamista ja asettamista sekä omien tunteiden ja tarpeiden suoraan ilmaisemisen opettelua. Vähitellen tapahtuu eheytymistä ja voimaantumista paitsi läheisriippuvaisen suhteessa itseensä, myös ihmissuhteissa hänen ympärillään. Muutos usein haastaa eniten niitä ihmissuhteita, joissa läheisriippuvaiset käyttäytymismallit ovat aiemmin vaikuttaneet. Toipumisvaiheeseen on hyvä tarvittaessa etsiä tueksi ja avuksi rinnallakulkija - ammattilainen, jonka avulla voi mm. peilata omaa toimintaa, havaita muutoksen mahdollisuuksia ja iloita onnistumisista. 

Oma läheisriippuvuuteni

Olen itse kasvanut läheisriippuvuuden toimintamalleihin lapsuudenkodissa, jossa päihteet eivät olleet ongelma, mutta puhumattomuus vaikeista asioista sitäkin isompi juttu. Oli surua lapsen menettämisestä sekä muita isoja vastoinkäymisiä ja huolia. Niistä ei puhuttu ääneen, mutta lapsena minä vaistosin myös sen, mitä ei sanota, säätelin omaa olemistani sopivaksi, piilotin tunteitani ja huoliani, kannattelin paitsi itseäni, myös vanhempiani - etenkin herkkää isääni.

Läheisriippuvuuden toimintamalleista vahvimpia itselleni ovat aikuisiällä olleet suorittaminen yli omien voimavarojen, toisen liiallinen kannattelu sekä omien terveiden rajojen puuttuminen. Elämän varrella olenkin kokenut useita työuupumuksia ja tuhoon tuomittuja parisuhteita. Omaa toipumismatkaa on tunnistettavasti takana pian 20 vuotta. Matkan varrella olen rakentanut rajoja oivallus kerrallaan, mokannut, oppinut virheistä, maannut välillä maassa rähmällään ja noussut taas ylös entistä voimallisempana. Ilman muilta saatua tukea ja omaa aktiivista, jatkuvaa itsetutkiskelua sekä aiheiden opiskelua en olisi päässyt näin pitkälle. Se on vaatinut pitkää pinnaa, toiveikkuutta, nöyryyttä ja ennen kaikkea paljon työtä ja reflektointia itsensä äärellä. Nykyisin minulle on useimmissa tilanteissa jo helppoa pysyä itseni puolella. Arjen rajat ovat joustavat ja vaihtelevat tilanteiden sekä omien voimavarojen mukaan. Itsensä kanssa on aidosti iloinen, kiitollinen ja kaikin puolin leppoisa olo. Se on mahdollista myös sinulle!

Kirjoittaja Elina Lilja on sertifioitu lyhytterapeutti, mielenterveys- ja päihdetyön ammattilainen, työnohjaaja ja palautumisohjaaja. 

« Takaisin blogiin