Mitä pariterapiassa tehdään – ja auttaako se?

Mitä pariterapiassa oikeastaan tapahtuu? Ja onko siitä oikeasti apua?

Se, mitä pariterapiassa tehdään, riippuu varmasti jonkin verran terapeutin koulutuksesta, terapiamuodosta ja terapeutista myös ihmisenä. Kerron tässä siis siitä, mitä minun pariterapiavastaanotollani tapahtuu ja miten itse ajattelen pariterapiasta.

Teen pariterapiaa tunnekeskeisestä viitekehyksestä käsin. Ajattelen, että silloin kun pari hakeutuu terapiaan, taustalla on usein pohjimmiltaan yhteyden heikkeneminen tai katkeaminen. Pinnalla syyt voivat näyttää hyvin erilaisilta: kommunikaatiohaasteilta, toistuvilta riidoilta, vetäytymiseltä ja etääntymiseltä, läheisyyden puutteelta, epätasaiselta työnjaolta tai luottamuspulalta. Pinnan alla voi kuitenkin olla kokemus siitä, ettei tule nähdyksi, kuulluksi tai rakastetuksi sillä tavalla kuin itse tarvitsisi.  Ja juuri tätä yhteyttä me pariterapiassa lähdemme vahvistamaan.

”Joudunko pariterapiassa syytetyn penkille?”

Moni jännittää pariterapiaan tulemista, ja ymmärrän sen todella hyvin. Olen itsekin aikoinani ollut pariterapiassa asiakkaana, joten tiedän, miten jännittävää, stressaavaa tai raskasta se voi ainakin aluksi olla. Toisaalta tiedän myös, miten helpottavaa ja parhaimmillaan ihanaa voi olla, kun yhteys kumppaniin alkaa terapeutin avulla löytyä uudelleen.

Yksi tavallinen pelko on se, että joutuu ”syytetyn penkille” – tilanteeseen, jossa sekä oma kumppani että terapeutti tuntuvat olevan samalla puolella itseä vastaan. Sellaista ei tarvitse pelätä. Pariterapeuttina en ole kummankaan puolella, vaan molempia varten. Minun tehtäväni ei ole päättää, kumpi on oikeassa tai kumpi tekee enemmän väärin. Tehtäväni on auttaa teitä kahta ymmärtämään itseänne ja toisianne ja löytämään tietä takaisin toistenne luo.

Miten pariterapia sitten käytännössä etenee?

Suosittelen yleensä aloittamaan 30 minuutin maksuttomalla tutustumisella. Siinä voitte rauhassa kuulostella, millainen olen terapeuttina ja tuntuisinko ihmiseltä, jonka kanssa haluaisitte työskennellä. Samalla minä saan kuulla, millaisessa tilanteessa olette ja millaista apua toivotte. Voin siis myös itse arvioida, voisinko olla juuri teille avuksi.

Tutustuminen ei sido mihinkään. Enkä koskaan kysy sen päätteeksi, että ”tuletteko sitten ensi viikolla uudestaan?”. En halua siihen hetkeen minkäänlaista painetta siitä, että päätös pitäisi tehdä heti. Yleensä palaamme muutaman päivän sisällä asiaan, ja varaamme uusia aikoja mikäli niin haluatte.

Jos päätätte jatkaa, suosittelen yleensä ensin viiden käynnin kokonaisuutta. Tapaamisia voi kuitenkin varata myös yksi kerrallaan.

Usein lähdemme liikkeelle siitä, että lisäämme ymmärrystä siitä, miksi olemme sellaisia kuin olemme. Tähän voivat liittyä esimerkiksi lapsuuden kokemukset, kiintymyssuhteet, aikaisemmat parisuhteet ja muut tärkeät ihmissuhteet sekä oma temperamentti. Pyrimme ymmärtämään sekä itseä että kumppania, esimerkiksi miksi riitatilanteissa toimimme kuten toimimme ja millaisia selviytymiskeinoja olemme oppineet käyttämään. Esimerkiksi riitatilanteessa emme välttämättä ole tahallamme ”vaikeita” tai ”hankalia”. Käytöksemme taustalla on yleensä jokin syy. Kun alamme ymmärtää sitä, sekä omaa että kumppanin toimintaa voi olla helpompi katsoa vähän uudesta näkökulmasta.

Ja se voi jo itseasiassa muuttaa paljon.

Entä ne riidat ja muut ongelmat, joiden vuoksi terapiaan tultiin?

Kun olemme saaneet lisää ymmärrystä siitä, mistä oma ja kumppanin toiminta kumpuaa, katse kääntyy nykyhetkeen. Mitä teidän välillänne tapahtuu silloin, kun tulee riita? Miten toinen reagoi? Entä toinen? Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hahmottelemme usein parisuhteenne negatiivista kehää: sitä toistuvaa vuorovaikutuksen tapaa, johon kumpikin päätyy yhä uudelleen. Kun opimme tunnistamaan tämän kehän, voimme alkaa etsiä kohtia, joissa sitä voisi lähteä muuttamaan. Silloin tavoitteena ei ole se, että toinen voittaa ja toinen häviää – tai että opitaan vain riitelemään ”oikein”. Tavoitteena on löytää toimivampia tapoja olla yhteydessä toiseen ja käsitellä myös vaikeita asioita.

Tarvitseeko pariterapiaan tullessa osata jotain?

Ei tarvitse. Terapiassa keskustellaan yhdessä. Mitään ei tarvitse osata etukäteen tietää, eikä valmiita vastauksia tai hienosti sanoitettuja tunteita tarvitse olla. Saa olla epämääräistä, ristiriitaista ja keskeneräistä. Omia tunteita ei tarvitse osata analysoida tai pukea täydellisesti sanoiksi – minä olen apuna siinä kohtaa kun ei ehkä sanoja löydy tai tunteita osaa tunnistaa.

Minun tehtäväni on auttaa teitä ymmärtämään itseänne ja toisianne. Harjoittelemme tarvittaessa myös hyvin konkreettisia taitoja, kuten kuuntelemista ja omien ajatusten ja tunteiden ilmaisemista. Huolehdin siitä, että molempien näkökulmat tulevat kuulluiksi ja kohdatuiksi.

Auttaako pariterapia?

Pariterapiasta voi olla paljonkin apua, mutta terapeutti ei tietenkään voi tehdä työtä parin puolesta. Terapiaan ei tarvitse tulla täydellisen motivoituneena tai valmiiksi muuttuneena. Riittää, että on jonkinlaista halua ymmärtää itseään, kumppania ja omaa osuutta parisuhteen tilanteessa – ja halua kokeilla jotain uutta. Joskus tärkein muutos alkaa siitä, että kumpikin uskaltaa pysähtyä katsomaan myös omaa toimintaansa: Mitä minä teen tässä meidän välisessämme kehässä? Voisinko minä tehdä jotain toisin? Juuri tällainen itsereflektio on usein tärkeä osa pariterapiaa.

Ja joskus pariterapian tavoitteena ei lopulta ole edes parisuhteen jatkaminen. Terapiaan voi tulla myös silloin, kun oma parisuhde on kriisissä ja haluaa rauhassa selvittää, onko suhteella vielä mahdollisuuksia vai olisiko edessä ero.

Pariterapiaan voi tulla myös yksin, jos kumppanilla ei ole halua tai mahdollisuutta osallistua. Yksin terapiassa voi pysähtyä pohtimaan omaa parisuhdettaan, omaa toimintaansa ja sitä, mitä itse suhteelta tarvitsee. Jos siis mietit pariterapiaan tulemista, sinun ei tarvitse vielä tietää, mitä pitäisi tehdä tai edes sitä, voiko parisuhde tästä vielä korjaantua.

Sen voimme selvittää yhdessä.

 

Profiilikuva: Kati Eskelinen

Kati Eskelinen

Terapeutin profiili »

Heippa! 💛

Olen viisikymppinen yksilö- ja pariterapeutti sekä eroasiantuntija. Työssäni minua kiinnostavat erityisesti ihmissuhteet, parisuhteen kysymykset, elämän erilaiset käännekohdat kuten ero, sekä se, miten voimme oppia ymmärtämään itseämme ja toisiamme paremmin.

Missioni terapiatyössä on kohti parempia parisuhteita tai parempia eroja.

Haluan tarjota sinulle luottamuksellisen, rennon ja turvallisen tilan, jossa voit pysähtyä oman elämäsi äärelle. Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri yhdessä pohdittavaksi. Kuuntelen, olen läsnä ja kuljen rinnallasi – ja tarvittaessa myös haastan sopivasti ja tuon tilanteeseen uusia näkökulmia.

Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja Suomalainen eroseminaari -ohjaaja, ja olen opiskellut myös tunnekeskeisen pariterapian perusteet. Yhdistän työssäni ratkaisukeskeisyyttä, tunnekeskeistä näkökulmaa sekä omaa elämänkokemustani. 

Terapiavastaanotolla kohtaan sinut ennen kaikkea ihmisenä – ammattilaisuutta unohtamatta. Olen aidosti kiinnostunut sinusta ja elämäntilanteestasi ja haluan pysähtyä rauhassa kanssasi sen äärelle, mikä elämässäsi juuri nyt on tärkeää.

Mitä terapiassa tutkimme?

Työskentelyni on tavoitteellista, mutta sinun ei tarvitse tietää etukäteen, mitä terapiassa pitäisi tehdä tai mistä kaikki pitäisi aloittaa. Tutkimme yhdessä sitä, mikä sinua juuri nyt kuormittaa ja mihin kaipaat muutosta.

Terapiatyöni ytimessä ovat esimerkiksi itsetuntemus, tunteiden ja omien tarpeiden ymmärtäminen, tunteiden säätely, itsemyötätunto sekä omien ajatus- ja toimintamallien tunnistaminen. Pohdimme myös sitä, miten menneet kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, millainen olet tänään – ja ennen kaikkea sitä, millaiseen suuntaan haluat elämässäsi mennä.

Vaikeita tunteita ei tarvitse osata käsitellä yksin. Olen rinnallasi myös silloin, kun elämä tuntuu sotkuiselta, raskaalta tai epäselvältä.

Sinun ei tarvitse tulla terapiaan valmiina tai osata sanoittaa kaikkea. Lähdetään tutkimaan tilannettasi yhdessä.

Olet sydämellisesti tervetullut luokseni juuri sellaisena kuin olet. 

 

Pariterapia – yhteyttä ja ymmärrystä

Parisuhteessa voi olla vaikeaa, vaikka kumpikin haluaisi suhteen toimivan.

Pariterapiaan hakeudutaan esimerkiksi kommunikaation haasteiden, toistuvien riitojen, etääntymisen, luottamusongelmien, arjen kuormituksen tai vaikeiden keskusteluaiheiden vuoksi. Terapiassa voidaan käsitellä myös esimerkiksi pettämistä, läheisyyden haasteita, eroajatuksia tai jo tehtyä eropäätöstä.

Pariterapeuttina olen teitä molempia varten. En etsi syyllistä tai asetu kummankaan puolelle, vaan autan teitä ymmärtämään paremmin itseänne, toisianne ja sitä, mitä suhteessanne tapahtuu.

Tavoitteena voi olla yhteyden vahvistaminen, turvallisempi vuorovaikutus, vaikeiden asioiden käsitteleminen tai uusien tapojen löytäminen kohdata toisianne.

Pariterapiaan kannattaa hakeutua mieluummin ajoissa kuin vasta silloin, kun suhde on jo kriisissä. Ja jos kumppanisi ei halua tai pysty osallistumaan, voit tulla pohtimaan parisuhdettasi myös yksin.

 

Eroterapia – kun elämä muuttuu

Ero on usein yksi elämän suurimmista käännekohdista. Huolimatta siitä onko ero ollut oma päätös vai ei, siihen voi liittyä valtavasti surua, vihaa, pettymystä, syyllisyyttä, pelkoa ja epävarmuutta. 

Kun tuttu elämä muuttuu, myös koko tulevaisuus voi hetkeksi kadota näköpiiristä.

Eroterapiassa saat pysähtyä juuri niiden asioiden äärelle, jotka ovat sinulle vaikeimpia. Käsittelemme eron herättämiä tunteita, kiintymyssuhteita, lapsuuden kokemuksia sekä omia toimintamalleja ja selviytymiskeinoja. Pohdimme myös sitä, mitä tarvitset päästäksesi eteenpäin ja millaista elämää haluat eron jälkeen rakentaa.

Ero ei aina tarkoita epäonnistumista. Erosta selviää kyllä – ja joskus se voi olla myös alku elämälle, joka tuntuu enemmän omalta.

 

Lisää tietoa minusta ja ajatuksistani löydät instagramista @terapiahuone_kati sekä nettisivuiltani: terapiahuone.net

 

Asiakkaiden palautetta minusta:

“On mahtavaa kun uskallat sanoa nätisti mutta suoraan. Varmaan isoimpia ahaa-elämyksiä aikoihin. Ei aina pääse eteenpäin pään silittelyllä”

“Eka tapaaminen jännitti hirveästi mutta ei se ollutkaan kauheaa. Nykyään odotan tapaamisia innolla”

“Oli yllättävän helppoa puhua kanssasi asiasta, josta en ole kunnolla puhunut kenellekään koskaan aikaisemmin.”

“Keskusteluissamme on eteenpäin menevä ote, se on hienoa.”

“Miten osaatkin kuunnella ja kuulla asioita, joita itse en ole edes tajunnut. Ja miten helppo sinulle on puhua. Tapaamisen jälkeen olin ihan loppu ja itkuinen, mutta silti oli helpompi hengittää. Kiitos.”

“Tapaamiset ovat olleet antoisia ja olet löytänyt yllättäviäkin näkökulmia, ja sitä kautta avannut omaa ajatteluani omasta käyttäytymisestä ja omista ajatuksistani. Kiitos.”