Palautuminen kuuluu myös työpäiviin

Palautumisen(kaan) suhteen ei kannata elää sitku-elämää: "palaudun sitku on viikonloppu/kesäloma/eläke." Parhaassa tapauksessa palautumista tapahtuu joka päivä ja myös työpäivän aikana. 

Ja mitä se työpäivän aikana tapahtuva palautuminen sitten voisi olla? No esimerkiksi taukojen pitämistä. Lähes kaikki asiakkaani pitävät taukojen pitämistä teoriassa tärkeinä, mutta käytännössä ne usein jäävät pitämättä. Syitä on monia: työn imu vie mennessään ja tauot unohtuu, tai ei ehdi, tai haluaa olla tehokas ja tauot tuntuu turhalta kun saman ajan voisi käyttää töiden tekemiseen. Inhimillistä ja ymmärrettävää kyllä, mutta johtaako se sitten siihen aina niin toivottuun tehokkuuteen niin sitä en usko. Itseasiassa ajattelen, että se on juuri päinvastoin ja ajatuksen pitäisikin olla tämä: haluan olla tehokas työssäni ja SEN TAKIA pidän taukoja. 

Millainen sitten olisi se hyvä ja nimenomaan palauttava tauko? Mielestäni kannattaa kokeilla tehdä jotain päinvastaista jota teet työssäsi: jos olet työssä jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä, ole tauolla yksin. Jos teet töitä ulkona, tule tauolla sisälle ja päinvastoin. Jos työksesi katselet läppärin ruutua, älä tauolla katsele puhelimen ruutua vaan vaikkapa ulos ikkunasta. Ja kun opettelet tähän vielä muutaman simppelin hengitysharjoituksen, niin lyhytkin tauko voi saada ihmeitä aikaan palautumisen suhteen. 

Ja hei, tätä(kään) ei kannata ihan purematta niellä. Aina löytyy meitä, jotka neuvomme mitä "kannattaisi" tehdä ja tällaiseen on hyvä suhtautua kriittisesti. Älä siis usko kaikkea mitä luet, mutta kokeile itse. Merkkaa vaikka kalenteriin 1-2 viikon jakso, jolloin pidät muutaman lyhyen ja hyvän tauon työpäivän aikana + kunnon lounastauon. Katso vaikuttaako jaksamiseesi positiivisesti vai ei. Ja jos huomaat että ei vaikuta mihinkään mitenkään, tai vaikutus olisikin negatiivinen, aina voit palata tekemään töitä ilman taukoja ;)

Profiilikuva: Kati Eskelinen

Kati Eskelinen

Terapeutin profiili »

Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Suomalainen eroseminaari-ohjaaja ja lisäksi olen opiskellut tunnekeskeisen pariterapian perusteet. Terapiavastaanotollani käy yksilöasiakkaita ja pareja.

Terapeuttina haluan tarjota luottamuksellisen, rennon ja turvallisen tilan, jossa mikään asia ei ole liian pieni tai suuri yhdessä pohdittavaksi. Olen empaattinen ja läsnä hetkessä, ja haastan myös sopivasti tuomalla uusia näkökulmia tilanteeseen. Olen aidosti kiinnostunut sinusta ja elämäntilanteestasi ja pysähdyn kanssasi pohtimaan elämääsi. Jos en syystä tai toisesta pystyisi sinua auttamaan, ohjaan ja neuvon eteenpäin muille ammattilaisille tai avun pariin.

Uskon, että jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija, ja minun tehtäväni ei ole antaa sinulle vastauksia, vaan auttaa sinua löytämään ne itsestäsi. Jokainen ihminen ansaitsee tulla aidosti kuulluksi ja nähdyksi.

Terapeuttina olen myös tavoitteellinen, ja haluan että terapia on sinulle hyödyllistä ja voimaannuttavaa. Mielestäni terapian tavoitteena on aina myös mennä kohti totuudellista ja aitoa ydinminää, sekä lisätä itsetuntemusta, itsemyötätuntoa ja ymmärrystä siitä, mistä olet tähän hetkeen tullut. Olet lämpimästi tervetullut luokseni juuri sellaisena kuin olet.

 

ASIAKASPALAUTTEITA:

“On mahtavaa kun uskallat sanoa nätisti mutta suoraan. Varmaan isoimpia ahaa-elämyksiä aikoihin. Ei aina pääse eteenpäin pään silittelyllä”

“Eka tapaaminen jännitti hirveästi mutta ei se ollutkaan kauheaa. Nykyään odotan tapaamisia innolla”

“Oli yllättävän helppoa puhua kanssasi asiasta, josta en ole kunnolla puhunut kenellekään koskaan aikaisemmin.”

“Keskusteluissamme on eteenpäin menevä ote, se on hienoa.”

“Miten osaatkin kuunnella ja kuulla asioita, joita itse en ole edes tajunnut. Ja miten helppo sinulle on puhua. Tapaamisen jälkeen olin ihan loppu ja itkuinen, mutta silti oli helpompi hengittää. Kiitos.”

“Tapaamiset ovat olleet antoisia ja olet löytänyt yllättäviäkin näkökulmia, ja sitä kautta avannut omaa ajatteluani omasta käyttäytymisestä ja omista ajatuksistani. Kiitos.”