Suomalainen eroseminaari – mitä siellä oikein tehdään?
Olen itse eronnut pitkästä avioliitosta ja ero on ollut yksi elämäni raskaimmista kokemuksista. Siihen liittyy paljon surua ja pettymystä, sekä syyllisyyttä siitä että perheemme on hajonnut. Vaikeimpina erokriisin aikoina elämä oli pelkkää mustaa mössöä, jossa raahustin päivästä toiseen itku kurkussa ja paineen tunne rinnassa. Olin fyysisesti aivan uupunut, nukuin, itkin ja olin jotenkin lamaantunut kaikesta.
Kävimme ennen eroa pariterapiassa, ja eron jälkeen kävin myös yksilöterapiassa eroani käsittelemässä. Minulla on myös läheisiä eronneita ystäviä, joiden kanssa pystyin hyvin juttelemaan. Luin paljon eroa käsitteleviä kirjoja ja kuuntelin podcasteja. Ja sitten päätin vielä osallistua Suomalaiseen eroseminaariin. Rehellisesti sanottuna menin sinne vähän skeptisesti pohtien, että mahtaako sieltä saada irti mitään, että kyllähän tämä ero on nyt monelta kantilta käännelty ja väännelty.
Eroseminaari oli minulle kuitenkin käänteentekevä kokemus eron käsittelyssä. Vertaistuki oli erilaista kuin ystäviltä saatu – he kun kuitenkin ovat aina lähtökohtaisesti minun “puolellani”. Eroseminaarissa katse olikin koko ajan itsessä ja omassa toiminnassa, ei siinä mitä exä teki tai jätti tekemättä. Siellä fokus ei ollutkaan niin vahvasti siinä miksi erosimme, vaan siinä miksi alun perin menimme yhteen. Eroa tutkittiinkin oman historian ja oman itsetuntemuksen kautta – miksi minä toimin niin kuin toimin? Ajattelen, että eroseminaari oli syvä matka omaan itseen ja itsetuntemuksen lisääntymiseen.
Aika pian eroseminaarin jälkeen ilmoittauduin mukaan ohjaaja-koulutukseen, ja valmistuin eroseminaariohjaajaksi vuonna 2023. Ensimmäisen oman eroseminaarini ohjasin talvella 2024 ja tässä muutama palaute ryhmäläisiltä:
”Olen tullut paremmin näkyväksi itselleni, en halua enää hukata itseäni.”
”Ymmärrän aiempaa paremmin itseäni parisuhteissa ja eroon johtaneita syitä.”
”Eroa tuli käsiteltyä monipuolisesti ja kohtasimme vaikeita asioita yhdessä”
”Tunnistan paremmin omat rajani enkä yhtä helposti niistä enää jousta.”
”Tunnistan itsessäni tiettyjä kaavoja, joiden mukaan olen toiminut.”
”Ymmärrän paremmin oman vastuuni onnellisuuteni saavuttamiseksi. Miten ihan myös itse voi pitää itseään hyvänä.”
Voin siis ilolla ja kiitollisena todeta, että eroseminaari on ollut vaikuttava kokemus myös heille ja siitä saadut työkalut eron käsittelyyn todella auttavat. Eroseminaarissa luomme itsellemme parempaa loppuelämää itsetuntemuksen avulla.
Mitä siellä eroseminaarissa sitten oikein tehdään? Eroseminaari kestää 11 viikkoa ja tapaamisia on kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Jokainen ilta keskittyy omaan teemaansa, esimerkiksi: sopeutumiskäytös, viha, suru, rakkaus, seksuaalisuus, lapset. Tapaamisissa keskustellaan ryhmänä ja pienryhmissä, tehdään joitakin toiminnallisia harjoituksia, kirjoitetaan vähän ja lisäksi joka viikko tehdään kotitehtäviä. Ryhmässä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, mitään ei tarvitse etukäteen osata tai tietää, eikä toistemme eroja arvoteta paremmiksi tai huonommiksi. Ryhmään voi myös tulla, jos pohtii eroa mutta ei ole eronnut. Ryhmässä on säännöt, ja ehdoton vaitiolovelvollisuus. Jokainen hyväksytään juuri omanlaisenaan ja jokainen tekee osuutensa siihen, että ryhmässä on kaikille turvallista olla. Omasta tilanteesta saa jakaa aina sen verran kun itse haluaa. Ryhmissä itketään usein ja nauretaan paljon.
Oman eron käsittely on oman tulevaisuuden kannalta mielestäni ehdottoman tärkeää ja kannattavaa. Ja jos eroon liittyy myös lapsia, mielestäni aikuisen suoranainen velvollisuus on käsitellä eronsa. Eroseminaari on yksi erittäin hyvä ja toimiva tapa tähän käsittelyyn. Mikäli pohdit eroa tai olet eronnut, olet lämpimästi tervetullut eroseminaariin.
Listan alkavista ryhmistä löydät täältä: http://www.suomalaineneroseminaari.fi/eroryhmat
ja seuraava oma ryhmäni aloittaa syksyllä 2024 Keravalla. Ota ihmeessä yhteyttä jos olet kiinnostunut!
Lisätietoa ryhmästä, aikataulusta ja hinnasta: www.terapiahuone.net / katije@gmail.com
#eroseminaari #suomalaineneroseminaari #ero #eropohdinta #vertaistuki
Kati Eskelinen
Olen koulutukseltani ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Suomalainen eroseminaari-ohjaaja ja lisäksi olen opiskellut tunnekeskeisen pariterapian perusteet. Terapiavastaanotollani käy yksilöasiakkaita ja pareja.
Terapeuttina haluan tarjota luottamuksellisen, rennon ja turvallisen tilan, jossa mikään asia ei ole liian pieni tai suuri yhdessä pohdittavaksi. Olen empaattinen ja läsnä hetkessä, ja haastan myös sopivasti tuomalla uusia näkökulmia tilanteeseen. Olen aidosti kiinnostunut sinusta ja elämäntilanteestasi ja pysähdyn kanssasi pohtimaan elämääsi. Jos en syystä tai toisesta pystyisi sinua auttamaan, ohjaan ja neuvon eteenpäin muille ammattilaisille tai avun pariin.
Uskon, että jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija, ja minun tehtäväni ei ole antaa sinulle vastauksia, vaan auttaa sinua löytämään ne itsestäsi. Jokainen ihminen ansaitsee tulla aidosti kuulluksi ja nähdyksi.
Terapeuttina olen myös tavoitteellinen, ja haluan että terapia on sinulle hyödyllistä ja voimaannuttavaa. Mielestäni terapian tavoitteena on aina myös mennä kohti totuudellista ja aitoa ydinminää, sekä lisätä itsetuntemusta, itsemyötätuntoa ja ymmärrystä siitä, mistä olet tähän hetkeen tullut. Olet lämpimästi tervetullut luokseni juuri sellaisena kuin olet.
ASIAKASPALAUTTEITA:
“On mahtavaa kun uskallat sanoa nätisti mutta suoraan. Varmaan isoimpia ahaa-elämyksiä aikoihin. Ei aina pääse eteenpäin pään silittelyllä”
“Eka tapaaminen jännitti hirveästi mutta ei se ollutkaan kauheaa. Nykyään odotan tapaamisia innolla”
“Oli yllättävän helppoa puhua kanssasi asiasta, josta en ole kunnolla puhunut kenellekään koskaan aikaisemmin.”
“Keskusteluissamme on eteenpäin menevä ote, se on hienoa.”
“Miten osaatkin kuunnella ja kuulla asioita, joita itse en ole edes tajunnut. Ja miten helppo sinulle on puhua. Tapaamisen jälkeen olin ihan loppu ja itkuinen, mutta silti oli helpompi hengittää. Kiitos.”
“Tapaamiset ovat olleet antoisia ja olet löytänyt yllättäviäkin näkökulmia, ja sitä kautta avannut omaa ajatteluani omasta käyttäytymisestä ja omista ajatuksistani. Kiitos.”