Tamara Rantanen

  • musiikkiterapeutti
Ei vapaita aikoja seuraavaan 6kk
Erikoistumiset
  • Fysioakustinen hoito
  • Improvisointi
  • Laulaminen
  • Laulujen tekeminen
  • Musiikkimaalaus
  • Soittaminen
Kelan palveluntuottaja
Puhelin 0417106826
Kielet suomi, englanti, venäjä
Logo: Tamara Rantanen

Kuvaus

Olen musiikkiterapeutti, musiikipedagogi KM, sosionomi AMK sekä laulu- ja draamaopettaja. Työssäni tärkein sisältö on se, että "musiikki kuuluu kaikille."

Kohtaan asiakkaitani kokonaisvaltaisesti ja toimin kuntoutuja/asiakasolähtöisesti. Olen varma, että "jokainen ihminen on laulun arvoinen". Asiakkaat ovat kanssani jopa vuosikymmeniä, koska teen terapia- ja opetustyötä koko sieluni voimin. Terapiatyössä lähden liikkeelle asiakkaiden vahvuuksista ja minulle jokainen asiakas on aarre, uusien mahdollisuuksien ja kasvun lähteitä täynnä.

Työkokemuksen ja koulutuksen avulla hankittu erikoistuminen

Olen valmistunut musiikkiterapeutiksi vuonna 2013 Tampereen ammattikorkeakoulusta, missä sain myös sosionomin ammattipätevyyden. Aikaisemmalta koulutukseltani olen musiikkipedagogi (KM), sekä teatteritieteilijä ja draamaopettaja (Pietarin teatterikorkeakoulu). Suomessa olen päivittänyt osaamistani Hämeenlinnan opettajakorkeakoulussa ja erityisosaamisena minulla on kehitysvammaisten piano- sekä bändisoitto. Kehitysvammaisten pianonsoitosta olen saanut kahdesti palkintoja valtakunnallisessa kehitysvammaisten konserttitapahtumassa Finlandia-talossa. Monet erityisasiakkaani ovat pitkän ja tavoitteellisen kuntoutuksen ansiostani kehittyneet taiteilijaksi asti.

Otan vastaan myös vaikeavammaisia ihmisiä (lapset, nuoret, aikuiset) ja käytän heidän kanssaan ainuutlaatuisia, omia menetelmiä, kuten esim. "muistikoulu" sekä dramatisaatioon ja rentoutukseen pohjautuvia menetelmiä. Minun luonani erityisihmiset soittavat pianoa, vaikka kukaan ei sitä olisi uskonut aikaisemmin. He tekevät omia levyprojekteja, pauhaavat rumpuja bändisoitossa ja kokevat onnistumisen iloa ja riemua.

Koska hallitsen myös venäjän kielen (äidinkieleni) ja olen myös sosionomi koulutukseltani, teen ilomielin musiikkiterapiatyötä lastensuojelukentällä, mikäli tarve kuntoutukseen syntyy esim. venäläisille lapsille/nuorille. Ammattilainen pedagoginen pitkäkoulutus on apuna tehdessä tuloksellista kuntoutustyötä, että myös palkitsevaa musiikkikasvatustyötä (soitto, laulu ja bändisoitonopetus). Erikoisosaamiseni on ryhmämusiikkiterapian taidot.

Tietoa tiloista, laitteista ja kuntoutuksen toteuttamispaikoista

Teen kotikäyntejä, laitoskäyntejä, koulu- ja päiväkotikäyntejä, sekä vastaanotan asiakkaita ja ryhmiä omissa tiloissa (osoite Kärrytie 7, Villähde.)

Tiloissa on hyväkuntoinen akustinen piano, rumpuja ja muita soittimia sekä matalatajuista hoitoa varten tarkoitettu Neurosonic patja (osoite: www.neurosonic.fi)

Kelan sivuilta (www.kela.fi) löydät tarkempaa tietoa kuntoutuksen etuuksista, matkakorvauksista ja vammaisetuuksista. Ota tarvittaessa yhteyttä Kelaan seuraavien linkkien kautta: https://www.kela.fi/palvelunumerot & https://www.kela.fi/palvelu-ja-asiointipisteet.

Palveluntarjoajalla ei ole ajanvarauskalenteri käytössä.

Ole yhteydessä palveluntarjoajaan tiedustellaksesi vapaita aikoja.

Palveluhinnasto

Terapiakäynti Lahti 45 min
50 EUR