Päivi Kantomaa
- puheterapeutti
Erikoistumiset |
|
Erikoistumiset | |
|
Puhelin | 0449763410 |
Sähköposti | paivi.kantomaa@gmail.com |
Kielet | suomi, englanti |
Tarjoan etäterapiaa
Kuvaus
Valmistuin puheterapeutiksi Oulun yliopistosta 2010. Olen työskennellyt useamman vuoden ajan yksityisellä puolella puheterapeutin sekä myöhemmin myös etäkuntoutuksen kehittämisen sekä aluepäällikön työtehtävissä. Olen kliinisesti erikoistunut puheen sujuvuuden häiriöihin. Tarjoan änkytykseen liittyvää arviointia, kuntoutusta ja ohjausta sekä lapsille, nuorille että aikuisille etäkuntoutuksena ympäri Suomen ja Pohjois-Suomen alueella myös lähikäynnein. Tarjoan myös muuta puheterapiakuntoutusta. Olen Kela:n palveluntarjoaja. Kemi/Keminmaa sekä Oulun alueella on tällä hetkellä vapaana 2 kelan kuntoutuspaikkaa.
Työkokemuksen ja koulutuksen avulla hankittu erikoistuminen
Olen käynyt kliinisen erikoistumiskoulutuksen puheen sujuvuuden häiriöistä (ECSF 2016-2017). Änkytyksen lisäksi minulla on eniten kokemusta äännekuntoutuksesta sekä lukikuntoutuksesta. Olen toiminut myös laaja-alaisena erityisopettajana alakoululla kolmen vuoden ajan. Kliinisen työn lisäksi olen myös pitänyt koulutuksia ja luentoja toisille puheterapeuteille sekä änkytyksestä että etäkuntoutuksesta. Ammattitaitoani pidän yllä kouluttautumalla säännöllisesti.
Osa täydennyskoulutuksistani
· Restart-DCM An indirect treatment for young stuttering children (3pv)
· Selective mutism – evidence-based practices (2pv)
· Toiminnalliset äänihäiriöt (2pv)
· Asiakkaiden ja perheiden kohtaaminen kuntoutustyössä (1pv)
· Using cognitive approaches with people who stutter, Bostonin yliopisto (5pv)
· Harjoittelu änkytyskuntoutus intensiivikurssilla (nuorille), Michael Palin Centre, Lontoo (10pv)
· The Lidcombe progman of early stuttering intervention, Tallinna (3pv)
· OPT 1 ja 2 sekä Apraxia osuus (5 pv)
· PROMPT ja refresher day (4 pv)
· Vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen vaikuttaminen puheterapiassa (1pv)
· Lasten puheen kuntoutukseen keskittyvä prosessikoulutus (5 pv)
· Kipinää ja ideoita kuvakommunikointiin (2pv)
· Monikielisen lapsen kielellinen kehitys, kielellinen vaikeus ja kielenkehityksen tukeminen (1pv)
Tietoa tiloista, laitteista ja kuntoutuksen toteuttamispaikoista
Toteutan puheterapiaa etäkuntoutuksena ympäri Suomen ja tarvittaessa myös ulkomaille. Lisäksi teen koti-, päiväkoti- ja koulukäyntejä sovitusti pääosin Pohjois-Suomen alueella. Minulla on ajanmukaiset välineet terapian toteutukseen.
Ajanvaraus
Palveluntarjoajalla ei ole ajanvarauskalenteri käytössä.
Ole yhteydessä palveluntarjoajaan tiedustellaksesi vapaita aikoja.