"Vieraannutanko lastani toisesta vanhemmasta?" - Testaa!

 

Mitä vieraannuttaminen on?

Vieraannuttamisella tarkoitetaan yleensä eron jälkeen esiintyviä toimintatapoja, jossa toinen vanhempi pyrkii aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman suhteelle. Näissä tilanteissa lapsen ja toisen vanhemman kiintymyssuhde on ollut hyvä ja normaali ennen eroa. 

Vieraannuttaminen pitää sisällään monta erilaista käyttäytymistä. 

Vanhempi saattaa vieraannuttaa esimerkiksi

  • puhumalla lapselle vain negatiivisia asioita toisesta vanhemmasta, 
  • manipuloimalla lapsen ajatuksia eri tavoin,
  • herättämällä lapsessa aiheettomia pelkoja tai
  • estämällä lapsen ja toisen vanhemman tapaamiset ja yhteydenpidon. Vieraannuttaminen - Apuaeroon.fi

Vieraannuttava vanhempi voi esimerkiksi keksiä ajalle, jolloin lapsen on tarkoitus nähdä toista vanhempaansa jotain niin kivaa tekemistä, että lapsi ei haluakaan lähteä - ikään kuin lapsi itse tulisi siihen johtopäätökseen, vaikka taustalla on lapsen mielen manipulointia (Johanna Vaitomaa, Helsingin Sanomat 25.2.2024, Eronnut voi katkeruuttaan pilata lapsensa välit toiseen vanhempaan – Tätä on vieraannuttaminen - Perhe | HS.fi).

On myös tärkeää todeta, että aina vieraannuttaminen ei ole tietoista eikä tarkoituksellista, vaan pikemminkin oman käyttäytymisen taustalla vaikuttavaa ylisuojelevuutta (lasta kohtaan) tai pelkoa lapsen menettämisestä  (Vieraannuttaminen - Apuaeroon.fi). Toisen vanhemman vanhemmuuteen voi olla vaikea luottaa, siis siihen mikä on juuri se oikea tapa hoitaa tai kasvattaa lasta. 

 

Jos olet eronnut tai eroamassa, ja Sinulla on lapsia, avaa oheinen linkki ja tee sieltä löytyvä testi: Vieraannuttaminen - Apuaeroon.fi

 

Miten Sinulle kävi testissä? Aika useille meistä testin tekeminen (rehellisesti!) on todennäköisesti hätkähdyttävä kokemus. 

Ensi- ja turvakotien liiton erityisasiantuntija Johanna Vaitomaan mukaan lasten vieraannuttamista esiintyy noin joka kymmenennessä erossa ja noin joka neljännessä pitkittyneessä huoltoriidassa (Helsingin Sanomat 25.2.2024). 

 

Miten vieraannuttaminen vaikuttaa lapsen hyvinvointiin?

Vaitomaan mukaan vieraannuttaminen voi aiheuttaa lapselle esimerkiksi syyllisyyttä, masennusta, luottamusongelmia ja ahdistusta. Lapselle voi tulla myös psykosomaattista oireilua, kuten uniongelmia, päänsärkyä tai vatsakipua. 

 

Apua kannattaa hakea, myös ennaltaehkäisevästi

On tärkeää erityisesti lapsen, mutta myös vieraannuttavasti käyttäytyvän vanhemman hyvinvoinnin kannalta, että tällaiseen tilanteeseen haetaan apua. On lapsen etu, että hänellä säilyy hyvä suhde kumpaankin vanhempaansa. On vanhemman etu, että hän pääsee esimerkiksi terapeuttisissa keskusteluissa käsittelemään omia tunteitaan ja omaa käyttäytymistään, ja kenties näiden taustojakin. Tärkeintä on kuitenkin etsiä yhdessä uusia, rakentavia tapoja ajatella, tuntea ja toimia. Esimerkkinä uudesta tavasta ajatella voisi olla vaikkapa seuraavien kysymysten pohtiminen:

Onko oma tapani hoitaa tai kasvattaa lasta se ainoa oikea tapa? Vai voisinko opetella ajattelemaan niin, että on olemassa monia oikeita tapoja, ja että lapseni kenties hyötyy juuri tästä moninaisuudesta, jota toinen vanhempi voi tarjota? Luotanko toisen vanhemman vanhemmuuteen? 

Tarkoituksena terapiassa ei ole syyllisten etsiminen ja osoittaminen, vaan pyrkimys yhdessä löytää vaihtoehtoisia, parempia tapoja toimia.

Tässä kognitiivinen lyhytterapia voi auttaa!

 

Et todellakaan ole ainoa, joka kamppailee tällä hetkellä jaksamisen, mielialan laskun, ahdistuksen ja masennuksen tunteiden ristiaallokossa. Elämästä on kovin monelle meistä tullut selviytymistaistelu, uupumisen partaalla sinnittely, suorittamisen ja pärjäämisen pakko. Tästä ongelmien yleisyydestä kuulemme ja luemme medioista päivittäin, päivästä päivään, viikosta viikkoon. Siis: kukaan meistä ei taida olla lopultakaan poikkeus, kummajainen.  

Elämä on siltikin ainutkertainen mahdollisuus. Juuri Sinussa on kaikki haluamaasi muutokseen tarvittavat mahdollisuudet ja kyvyt, kun ne saadaan esiin. Elämää ei tarvitse suorittaa, isoa onnea ei tarvitse tavoitella, vähempikin riittää. Kaikkea ei tarvitse remontoida kerralla. Sitä paitsi: yhden asian remontoiminen leviää muihinkin asioihin myönteisesti, ikäänkuin "kaupanpäälle". Ja Sinä riität. Usein ihan pelkkä keskustelu riittää. Oma mielesi tekee kyllä työn, hoputtamisen sijaan muutoksiin usein tarvitaan aikaa.

Miksi valitsisit juuri minut tälle yhteiselle matkalle? Olen lämmin ja asiakastani arvostava, kuuntelen ihmistä herkällä ja tarkalla korvalla asettumatta "yläpuolelle", tuomitsematta. Näin asiakkaani ovat sanoneet. Palautteita voit vilkaista myös nettisivuiltani: Lyhytterapia auttaa. Asiakkaat ovat tyytyväisiä lyhytterapiaan. (webnode.fi)

Olen ammatillinen, asiallinen ja tavoitteellinen - toimimme Sinun valitsemiesi tavoitteiden suunnassa. Työssäni käytän kognitiivisen lyhytterapian viitekehystä, yhdistellen tarvittaessa muihin.