Miksi luovuus katoaa hermoston ylivireessä?

Kirjoitan tämän sinulle, joka et ole romahtanut.

Mutta tiedät, että jokin on muuttunut.

Ennen ajattelit kirkkaasti.

Ideat syttyivät itsestään.

Pystyit näkemään kokonaisuuksia.

Nyt huomaat tekeväsi vain sen, mikä on pakko.

Ajattelu on kapeaa.

Luovuus tuntuu kaukaiselta.

Et ole laiskistunut.

Et ole menettänyt kykyäsi.

Hermostosi on ylivireessä.

Kun kuormitus jatkuu liian pitkään, aivot siirtyvät selviytymistilaan.

Tarkkaavaisuus kapenee. 

Riskiä vältetään. 

Uutta ei synny, koska järjestelmä yrittää vain pitää sinut toimintakykyisenä.

Luovuus tarvitsee turvaa.

Se tarvitsee hermoston, joka uskaltaa leikkiä, yhdistellä, harhailla hetken ilman välitöntä uhkaa.

Aivotutkimukset osoittaa, että jatkuva kuormitus heikentää työmuistia, joustavuutta ja tarkkaavaisuuden säätelyä.

Ne ovat juuri niitä toimintoja, joista luova ajattelu rakentuu.

Ylivire ei siis tee sinusta heikompaa. Se tekee sinusta varovaisemman.

Ja varovaisuus tappaa luovuuden.

Moni korkeasti koulutettu asiantuntija elää tässä tilassa vuosia.

Ulkopuolelta kaikki näyttää hyvältä.

Sisällä kaikki on kaventunutta, kuin työhevonen laput silmillä aikoinaan.

Jos tunnistat tämän, pysähdy hetkeksi.

Kysymys ei ole:

“Miten saan itsestäni paremmin irti?”

Vaan:

“Miten palautan hermostolleni kokemuksen turvasta?”

Luovuus ei palaa pakottamalla.

Se palaa, kun keho lakkaa taistelemasta.

Ja usein se on ensimmäinen merkki siitä, että alat tulla takaisin itseesi.

Jos tämä osui, et ole yksin.

Et ole rikki.

Olet kuormittunut.

Ja siitä voi palautua.

-Tanja

« Takaisin blogiin