Piristämisyritykset voivat loukata surevaa
"Nyt sä tarttet jotain piristystä!" -kuuluu ympärillä olevien tulkinta ja toteamus surevan voinnista ja tilanteesta, minkä jälkeen alkaa tarmokas illanviettojen, leffailtojen ja viikonloppureissujen suunnittelu ja järjestämien. Taustalla voi olla vierellä kulkijoiden henkilökohtainen vaikeus sietää surun silmittömyyttä, mikä johtaa ajatukseen siitä, että sureva itse kaipaa surun tuoman kuormituksen äärelle jotain muutakin. Jotain, mikä veisi ajatukset edes vähäksi aikaa muualle, pois surusta. Onko tämä realismia silloin, kun ihminen on kohdannut elämän muuttavan menetyksen? Absoluuttisten toteamusten, kyseenalaistamattomien tulkintojen ja puolesta tehtyjen päätösten sijaan moni sureva kaipaisi enemmänkin kykyä sietää surevan vaikeaa todellisuuta, tuskaa ja kärsimystä. Ohittamisen sijaan kykyä kysyvään läsnäoloon:
"Mitä tarvitset tänään?"
Tällainen lähestymistapa antaa surevalle luvan olla surunsa kanssa juuri sellaisena, kuin tämä hetki edellyttää: syvästi surren, omannäköistä hengähdystä surusta etsien tai jotain näiden väliltä. Luvan olla hiljaa, vetäytyä, puhua, olla rikkinäinen. Ympärillä olevien aito ja turvallinen läsnäolo tarjoaa surevalle tilan ilman painetta tuntea myönteisiä tunteita tai jännittää, tuottaako ympärillä oleville pettymyksen, jos piristykseksi tarkoitettu hetki meneekin itkiessä. Ilman tarvetta pahoitella tunnelman latistumista. Ilman tarvetta olla surematta.
"En halua piristyä, haluan surra!"
On totta, että moni sureva kaipaa ja tarvitsee taukoja surunsa ääreltä. Sureminen kokonaisvaltainen tapahtuma, joka on monin tavoin voimia vievää, jopa uuvuttavaa. Taukojen ja etäisyyden ottaminen suruun tulisi kuitenkin tapahtua surevan omilla ehdoilla, surevasta itsestään käsin, surevan omia tarpeita kunnioittaen. Ulkopuolisten tarpeisiin ja tulkintoihin pohjautuvat piristämispyrkimykset voivat olla loukkaavia ja johtaa kokemukseen, että suru on muillekin liian vaikea asia kohdattavaksi. Miten sureva voisi kestää oman surunsa, jos vierellä olevienkin tekee mieli kääntää katseensa muualle, pirteämpiin näkymiin?
Työskentelen ihmisten kanssa erityisesti syvän surun, menetysten ja kuoleman äärellä. Suru voi liittyä kuoleman kautta menettämiseen (mm. läheisen ennakoitu tai äkillinen kuolema, keskenmeno, kohtukuolema, läheisen itsemurha) tai jostakin muusta merkityksellisestä asiasta luopumiseen (mm. oma tai läheisen vakava sairastuminen, avioero, lapsettomuus). Suru voi syntyä hyvin erilaisista menetyksistä, mutta on kantajalleen aina todellinen ja syvä.
Terapeuttina tuen sinua menetyksen turvallisessa kohtaamisessa, joka on toipumisen ja elämän merkityksellisen jatkumisen kannalta tärkeää. Aidosti kohdattuna surun on mahdollista asettua siedettäväksi tai jopa merkitykselliseksi osaksi omaa elämäntarinaasi. Kohtaamaton ja ohitettu suru sen sijaan herkästi syventää ahdistusta, pelkoa ja turvattomuutta, ja oireilee kehossa, mielessä ja ihmissuhteissa.
Työotteeni terapeuttina on kokonaisvaltainen, rauhallinen, kunnioittava ja läsnäoleva. En tarjoa valmiita vastauksia, koska sellaisia ei surussa ole. Pyrin luomaan tilan, jossa jokainen sureva saa edetä omassa tahdissaan kohti omannäköistään toipumista. Kaikkea työtäni ohjaa eettisyys, turva ja luottamuksellisuus.
Ajanvaraukseen pääset täältä: www.vello.fi/marjaanavaananen