Vakava sairastuminen synnyttää surua

Usein suru mielletään ennen kaikkea kuoleman kautta tapahtuvaksi menetykseksi. Vakavan sairauden synnyttämä suru tuo perinteisiin surukäsityksiin kuitenkin uutta syvyyttä; terveyden menetys synnyttää kokemuksen kokonaisvaltaisesta uhasta ja pakottaa usein luopumaan itselle merkityksellisistä asioista tilapäisesti tai pysyvästi. Minkälaista surua vakava sairastuminen synnyttää kehossa, mielessä ja ihmissuhteissa?

Sairaus muuttaa kehoa ja suhtautumistamme siihen. Luopuminen kehon tutusta toiminnallisuudesta on usein vaikea paikka. Oma keho voi sairauden muuttamana tuntua ja näyttää vieraalta, ja sairauden mukana tullut toimintakyvyn lasku ja tästä syntyvä avuntarve voi lisätä kehollisen avuttomuuden kokemusta. Toisaalta suru voi liittyä myös koskemattomuuden rikkoutumiseen ja vaikeuteen suojella omaa kehoa raskailta hoidoilta, tutkimuksilta ja toimenpiteiltä. Suojelunhalu voi ilmetä myös vaikeutena antaa toisten koskea omaa kehoa. Toisaalta turvaton elämäntilanne voi myös nostaa pintaan syvää kosketetuksi tulemisen kaipuuta, josta vaille jääminen tuntuu pahalta.

Sairastumiseen liittyvä suru on myös mielensisäinen prosessi ja tapahtuma, johon liittyvien hankalien tunteiden kohtaaminen ja hallinnantunteen menetys voi tuntua pelottavalta. Vaikka raastavien tunteiden ohittaminen voi toimia joskus tarpeellisena ensiapuna, pitkällä aikavälillä välttely etäännyttää lopulta itsestä, toisista ja elämästä. Sairastuminen voi laukaista myös identiteettikriisin ja pelon sairauden tuomista muutoksista omassa itsessä. 

"Kuka olen nyt, kun elämäni on täysin muuttunut?"

Minäkuvan murtumisen rinnalla monet kokevat myös elämänkatsomuksellista hätää ja syvää turvattomuutta epävarmaksi muuttuneen tulevaisuuden äärellä. Tulevaisuuteen suuntaaminen voi tuntua mahdottomalta, ja hyvinvointia tukeva perusluottamus elämän kannattelevuuteen usein horjuu voimakkaasti. Myös kuolemanpelko ja erityisesti sen kanssa yksin jääminen on yksi monista vakavaan sairastumiseen liittyvän surun muodoista.

Vakava sairastuminen muuttaa myös ihmissuhteita ja mahdollisuuksia toimia osana itselle merkityksellisiä yhteisöjä. Pelkkä ajatuskin luopumisesta itselle rakkaista ihmissuhteista on monelle kestämätön ja pelottava. Luopuminen myös itselle merkityksellisistä rooleista tai totutusta tavasta ylläpitää esimerkiksi vanhemman, isovanhemman, työntekijän tai ystävän roolia voi olla vaikeaa ja synnyttää syviä erillisyyden kokemuksia suhteessa toisiin. Koska roolien uudelleen muodostuminen ei käy aina kivuttomasti, voi uuteen tilanteeseen sopeutuminen synnyttää myös ristiriitoja erityisesti läheisissä ihmissuhteissa. Hankaluus puhua ja sanoittaa vallitsevia olosuhteita ja niiden herättämiä tunteita voi lisätä yksinäisyyttä ja surua entisestään. Oma todellisuus voi tuntua läpikotaisin muuttuneelta ja muiden arki tästä täysin erilliseltä maailmalta, johon samaistuminen ja jonka äärelle löytäminen voi tuntua kaukaiselta. Sisäinen yksinäisyys voi tuntua vahvana myös silloin, kun ympärillä on paljon ihmisiä.

Laaja-alaisen surun rinnalla kulkee aina kuitenkin myös toivo monine mahdollisuuksineen.

Pysähdy havaitsemaan, milloin viimeksi surusi keskellä koit vaikka vain ohikiitävästi mielihyvää, mielenrauhaa ja luottamusta sekä yhteyttä. Kun elämä tuo eteen odottamattomia muutoksia, on olemassa olevien voimavarojen äärelle pysähtyminen entistä tärkeämpää. Edes vain hetkeksi.

« Takaisin blogiin