Hermoston säätely ei ole vain itsensä hoitamista - vaan ylisukupolvista vaikuttamista

Kuva: Hermoston säätely ei ole vain itsensä hoitamista - vaan ylisukupolvista vaikuttamista

Hermostomme toimii jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Me emme ainoastaan säätele itseämme – me säätelemme myös toisiamme.

 

Tätä kutsutaan yhteissäätelyksi.

 

Kun oma hermosto käy ylikierroksilla,

se välittyy eteenpäin esim. ilmeissä, äänensävyssä ja toiminnassa.

 

Ja vastaavasti:

Kun hermosto rauhoittuu,

turvan kokemus alkaa välittyä muihin.

 

Tämä on keskeinen osa myös ylisukupolvisuutta.

 

Monet reaktiot, joita kannamme,

eivät ole syntyneet tyhjästä.

 

Ne ovat hermoston oppimia tapoja selviytyä – usein jo varhaisista suhteista lähtien, mutta myös ylisukupolvisesti, "perintönä".

 

Mutta hermostokin on onneksi muovautuva.

 

Kun opettelet pysähtymään, tunnistamaan reaktioitasi ja tuomaan kehoon turvaa,

et ainoastaan helpota omaa oloasi – vaan muutat sitä, mitä siirtyy eteenpäin.

 

Läheisillesi.

Lapsillesi.

Suhteisiisi.

 

Siksi itsensä hoitaminen ei ole itsekästä.

Se on vastuullista.

 

Ja usein myös korjaavaa – monella tasolla.

 

Jos tunnistat itsessäsi kuormitusta, ylivireyttä tai turvattomuuden kokemusta, et ole yksin – ja sen kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Terapiassa tai hermostoa sekä kehomieltä tehokkaasti mutta lempeästi rauhoittavassa BodyMind-energiahoidossa voimme yhdessä pysähtyä hermostosi ja itsesi äärelle.

 

Turvallisesti, sinun tahdissasi.

Opetellen askel kerrallaan, miltä turva voi tuntua kehossa.

 

Tämä ei ole vain helpotusta tähän hetkeen.

Se on sijoitus siihen, miten elät, koet ja olet suhteessa – itseesi ja muihin.

 

Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni. 💛

 

Profiilikuva: Annakaisa Kaunisto

Annakaisa Kaunisto

Terapeutin profiili »

I LOVE ME -MESSUTARJOUS:  17.9.-18.10.2026 varatut BME -hoidot 50€/75 min. (1 tarjous/asiakas)

Olet lämpimästi tervetullut

kauttani seksuaaliterapiaan sekä hermostoa ja kehomieltä tasapainottavaan BodyMind Energy Balancin Method -hoitoon.

Tarjoan sinulle hyväksyvän kohtaamisen, turvallisen tilan, tukea ja lempeän napakkaa ohjausta, jotta voit oivaltaa, vahvistaa yhteyttä itseesi ja löytää omat voimavarasi eri elämäntilanteissa.

Seksuaaliterapiaan voit tulla yksin, parina tai muun sinulle tärkeän ihmisen kanssa. Työskentelen kaikenikäisten kanssa, myös lapset ja nuoret ovat lämpimästi tervetulleita. Osaamiseeni kuuluu myös seksuaali- ja kehotunnekasvatus.

Työskentelytapani on asiakaslähtöinen, voimavara- ja ratkaisukeskeinen sekä tunnekeskeinen ja psykofyysinen. Tarkastelen ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti: mieltä, kehoa ja hermostoa kuunnellen ja huomioin aina yksilöllisen elämäntilanteesi sekä siihen vaikuttavat tekijät. Tarvittaessa hyödynnän myös toiminnallisia menetelmiä itsetuntemuksen ja ymmärryksen vahvistamiseksi.

Palveluihini kuuluvat myös autonomista hermostoa (mm. krooninen stressi) palauttavat sekä koko kehomieltä rauhoittavat BodyMind -hoidot. Hoito soveltuu avuksi kaikenikäisille ja hyvin monenlaisiin vaivoihin mm.  kiputilat, kuormitukset, unihaasteet, vaihdevuosioireet, palautuminen mutta myös tunnelukkojen ja -traumojenkin keholliseen purkamiseen.

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat keskiössä työssäni. Kanssani on turvallista pysähtyä tunteiden äärelle, myös vaikeiden. Olen läsnä ihminen ihmiselle ja terapeuttina, ja uskon, että keskeneräisyys, haavoittuvuus ja lempeys ovat ihmisyyden ydintä.

Olen koulutukseltani seksuaaliterapeutti, sote-alan ammatillinen opettaja ja sosionomi. Olen opiskellut myös psykologiaa sekä lukuisia alaan liittyviä täydennyskoulutuksia ja kursseja. Olen myös kouluttautunut BodyMind Energy Balancing Method -hoitaja (Suomen Energiahoitajat). Minulla on laaja työkokemus myös lastensuojelu-, kriisi- ja perhetyöstä, varhaiskasvatuksesta sekä aikuisopetuksesta. Uskon, että myös oma elämänmatkani, iloineen, kriiseineen ja kasvukohtineen, tukee kykyäni kohdata asiakkaani lämmöllä ja ymmärryksellä.

Jos tunnet, että nyt on aika pysähtyä itsesi äärelle, olet lämpimästi tervetullut.
Varaa aika ja aloitetaan yhdessä. 🩷

 

Pakettitarjoukset saatavilla kauttani. Hinnat, maksutavat ja enemmän minusta löydät kotisivuiltani www.annakaisakaunisto.fi. Tarjoushinnat saa käyttöön myös ensimmäiselle käynnille kun mainitsee pakettihinnasta käynnin yhteydessä.


Kotisivuiltani löydät myös muut tuotteeni mm. upeaa palautetta saanut, helpostilähestyttävä ja arkeen istuva Verkkokurssini Näkyväksi - Polku Häpeästä kohti Hyväksyntää ja Lempeyttä.