Kun suhde on "ihan hyvä" mutta sydän on yksin

Kuva: Kun suhde on "ihan hyvä" mutta sydän on yksin

Parisuhde voi näyttää ulospäin toimivalta ja silti tuntua sisältä yksinäiseltä.

Kun emotionaalinen vastavuoroisuus puuttuu, yksinäisyys ja turvattomuus kasvaa suhteessa olevillakin.

Usein suhdetta kutsutaan toimivaksi. Tai helpoksi. Tai ihan hyväksi.

Ei suuria riitoja. Ei draamaa. Arki rullaa.

Ja silti sisällä voi olla hiljainen, sanaton tyhjyys.

 

Emotionaalinen vastavuoroisuus ei tarkoita täydellisyyttä eikä tasan 50–50.

Välillä toinen aktiivisempana, välillä toinen.

Se on liikettä –elävää, molempiin suuntiin.

Halua tulla lähelle. Halua kuulla ja tulla kuulluksi. Halua viettää aikaa yhdessä. Aloitteita, ehdotuksia, tekoja.

 

Vastavuoroisuus on tärkeää kaikissa turvallisissa tunneyhteyksissä, mutta esim. etäsuhteissa korostuu kun arkea ei jaeta yhdessä.

Ilman vastavuoroisuutta ihminen alkaa usein hiljalleen pienentyä.

Tunteet jäävät sanomatta tai purkautuvat hätähuutoina. Tarpeita piilotellaan. Haluttomuus voi lisääntyä. Lopulta olo voi olla yksinäinen, vaikka toinen on vieressä.

Syntyy kokemus, ettei ole toiselle tärkeä. Että suhde ei ole merkityksellinen.

 

Jos tämä koskettaa sinua, sinä et kaipaa liikaa. Sinä kaipaat yhteyttä. Tunnetta ja kokemusta siitä, että olet toiselle rakas ja tärkeä.

 

Jos tämä osuu johonkin sinussa, et ole yksin. Terapiassa voidaan yhdessä tutkia, mitä sinä kaipaat ja miten yhteys – toiseen tai itseesi – voisi vahvistua. Lämpimästi tervetuloa luokseni terapiaan. 🩷

Profiilikuva: Annakaisa Kaunisto

Annakaisa Kaunisto

Terapeutin profiili »

Uskon vahvasti siihen, että vastaukset ja ratkaisut löytyvät lopulta sinusta itsestäsi.
Minun tehtäväni on kulkea rinnallasi – tarjoten turvallisen tilan, tukea ja lempeää ohjausta, jotta voit oivaltaa, vahvistaa yhteyttä itseesi ja löytää omat voimavarasi eri elämäntilanteissa.

Seksuaaliterapiaan voit tulla yksin, parina tai muun sinulle tärkeän ihmisen kanssa. Työskentelen kaikenikäisten kanssa – myös lapset ja nuoret ovat lämpimästi tervetulleita. Osaamiseeni kuuluu myös seksuaali- ja kehotunnekasvatus.

Työskentelytapani on asiakaslähtöinen, voimavara- ja ratkaisukeskeinen sekä tunnekeskeinen ja psykofyysinen. Tarkastelen ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti: mieltä, kehoa ja hermostoa kuunnellen ja huomioin aina yksilöllisen elämäntilanteesi sekä siihen vaikuttavat tekijät. Tarvittaessa hyödynnän myös toiminnallisia menetelmiä itsetuntemuksen ja ymmärryksen vahvistamiseksi.

Palveluihini kuuluvat myös autonomista hermostoa (mm. krooninen stressi) palauttavat sekä koko kehoa ja mieltä rauhoittavat hoidot. Tarjoan BodyMind – energeettistä jäsenkorjausta sekä hoitoja opiskelijahintaan.

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat keskiössä työssäni. Kanssani on turvallista pysähtyä tunteiden äärelle – myös vaikeiden. Olen läsnä aitona ihmisenä ja terapeuttina, ja uskon, että keskeneräisyys, haavoittuvuus ja lempeys ovat ihmisyyden ydintä.

Olen koulutukseltani seksuaaliterapeutti, sote-alan ammatillinen opettaja, varhaiskasvattaja ja pedagogi. Opiskelen tällä hetkellä myös BodyMind -kehoterapiaa (energeettinen jäsenkorjaus ja -hoidot). Minulla on laaja kokemus lastensuojelusta, kriisi- ja perhetyöstä sekä varhaiskasvatuksesta. Myös oma elämänmatkani – iloineen, kriiseineen ja kasvukohtineen – tukee kykyäni kohdata asiakkaani lämmöllä ja ymmärryksellä.

Jos tunnet, että nyt on aika pysähtyä itsesi äärelle, olet lämpimästi tervetullut.
Varaa aika ja aloitetaan yhdessä. 🩷


Verkkokurssi Näkyväksi - Polku Häpeästä kohti Hyväksyntää ja Lempeyttä sekä tietoja muista tuotteistani sekä minusta löydät kotisivuiltani 

www.annakaisakaunisto.fi