Kiltin tytön ahdistus
Monet meistä ovat eläneet lapsuutensa ympäristössä, jossa kiltisti käyttäytyminen on ollut hyvän lapsen mittari. Huutavia, itkeviä tai muuten niskoittelevia lapsia edelleenkin paheksutaan ja pidetään huonosti kasvatettuina.
Jo päiväkodista asti kannustetaan olemaan kiltisti, ja koulussa saa käyttäytymisarvosanan sen mukaan, kuinka kiltisti ja kuuliaisesti on käyttäytynyt tunnilla. Vanhemmat saattavat laittaa itkevän, mielensä pahoittaneen ja kiukuttelevan lapsen yksin huoneeseen ja käskevät hänen tulla muiden seuraan vasta, kun hän osaa taas käyttäytyä. Aivan kuin lapsi tahallaan haluaisi kokea ikäviä tunteita, käyttäytyä huonosti ja hankaloittaa ympäristönsä elämää. Lapsella ei useinkaan ole vielä kehittynyt tunteidenkäsittelytaitoja, joiden avulla hän pystyisi hallitsemaan omia tunteenpurkauksia tai muuttamaan negatiivisia reaktioitaan. Lapsi tarvitsee tähän vanhempien tukea ja mallia.
Jos ympäristö ei hyväksy lapsen kielteisiä ja ikäviä tunnepurkauksia, lapsi oppii, etteivät ne ole hyväksyttäviä tunteita lainkaan. Taustalla on voinut vaikuttaa se, ettei vanhemmat ole itse tienneet, miten niihin tunteisiin pitäisi suhtautua, miten lasta voisi lohduttaa tai ymmärtää tilanteessa, jossa aikuisen mielestä lapsi ylireagoi aikuisen mittapuulla mitättömään asiaan. Tämän vuoksi reaktion vähätteleminen tai tunteiden kieltäminen on tuntunut kaikkein helpoimmalta ratkaisulta. Lapsen näkökulmasta tunne on kuitenkin aina totta ja hänellä on tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja nähdyksi tässä tilanteessa -aivan kuten aikuisenakin.
Jos lapsi on kelvannut ympäristölleen vain kilttinä, iloisena ja kuuliaisena, lapsi oppii vahvistamaan näitä puoliaan ja välttelemään muunlaisten tunteiden näyttämistä. Suurin osa mielenterveyden haasteista johtuukin siitä, että negatiivisia tunteita pelätään, juostaan karkuun ja niiden kohtaamista pakoillaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Eikä mikään ihme, kun meitä ei ole lapsena opetettu kohtaamaan, käsittelemään ja hyväksymään näitä tunteita.
Terapeuttina tapaan päivittäin asiakkaita, jotka kärsivät "kiltin tytön syndroomasta". He eivät uskalla kertoa todellisista tunteistaan, vaan toimivat töissä, koulussa ja kotona muita miellyttääkseen omat tarpeet aina sivuun työntäen. Heidän on lopulta vaikea tunnistaa omia aitoja tarpeita ja toiveita, sillä he ovat tottuneet siihen, ettei niillä ole merkitystä. Tärkeämpää on olla kiltti, kuin tuoda julki omat tunteet ja mielipiteet.
Tämä on surullista, sillä itsensä sivuun työntäminen johtaa väistämättäkin pitkittyneeseen pahoinvointiin, jota voi olla hyvin vaikea itse ymmärtää tai paikantaa. Se voi näkyä merkityksettömyyden tunteena, jatkuvana sairasteluna tai toivottomana olotilana, jota ahdistus ja masennus värittävät. Kielteiset tunteet koteloituvat myös kehoon ja voivat ilmetä monenlaisina kehon kiputiloina. Vuosien mittaan kertynyt viha patoutuu ja saattaa läikkyä yli yllättävissäkin tilanteissa, kun oma jaksaminen ei enää riitä suojamuuria kannattelemaan.
Valitettavasti nykyinen työelämä myös monin paikoin tukee tätä kiltteyden mallia suosimalla niitä, jotka myötäilevät johtoa, pitävät mielipiteensä sisällään ja peittävät hymyllään sisällä kalvavan pahan olon -koska "niin kuuluu tehdä" kelvatakseen työpaikalla muille. Ikävät ja vaikeat tunteet eivät myöskään kuulu moniin työpaikkoihin. Toksinen positiivisuus myrkyttää ihmisiä, pilaa yrityskulttuureita ja kaataa ihmisiä petiin. Riittämättömyyden tunne lisääntyy, kun ihminen kokee, että hän riittää työpaikalla vain tietynlaisena -kilttinä, helppona ja iloisena suorittajana.
Minkälaisia ajatuksia tämä kirjoitus herätti sinussa? Oletko sinäkin tottunut olemaan kiltti lapsi, joka ei näytä omia tunteitaan ja tarpeitaan, mutta on nyt ahdistunut ja voi huonosti? Haluatko löytää äänesi ja rohkeuden tehdä asioita itseäsi kuunnellen?
Olethan minuun yhteydessä! Autan sinua ottamaan nämä tärkeät ensiaskeleet!
❤️Erja
Kognitiivinen lyhytterapeutti @ Terapiaa Mielelle
erja@terapiaamielelle.fi
Erja Alanko
Olen kognitiivinen lyhytterapeutti, joka hyödyntää työssään skeematerapian, hyväksymis- ja omistautumisterapian, myötätuntosuuntautuneen, tietoisuustaitopohjaisen ja metakognitiivisen terapian työkaluja tarpeen mukaan.
Jo nuoruudestani alkanut kiinnostus ihmismielen mahdollisuuksia ja rajoituksia kohtaan on ajanut minut opiskelemaan ja vaihtamaan alaa aikuisiällä. Toimin pitkään yritysmaailmassa johtoasemassa rekrytointien ja henkilöarviointien parissa, mutta kaipuu suuremman merkityksellisyyden, oman arvomaailman mukaiseen elämään ja ihmisten auttamisen pariin saivat minut kouluttautumaan terapeutiksi. Rekrytointialalle hakeuduin alun perin siksi, että halusin auttaa ihmisiä elämässään eteenpäin, mutta kun etenin urallani ylöspäin, ajauduin samalla myös kauemmaksi alkuperäisestä motivaationlähteestäni ja työ menetti pikku hiljaa merkityksensä. Kognitiivisena lyhytterapeuttina pääsen toimimaan jälleen omasta motivaatiostani käsin eli auttamaan ihmisiä elämässään eteenpäin, mutta nyt astetta syvällisemmin -mielenterveyden haasteita taklaten.
Oman elämäni traumat, vastoinkäymiset sekä sairastumiset ovat haastaneet myös omaa mielenterveyttäni ja pakottaneet minua tutkimaan omia ajatusmalleja, uskomuksia sekä sisäistä puhetta, jotka ovat yhdessä muodostaneet arjen todellisuuteni ja vaikuttaneet käyttäytymiseeni. Vasta pitkäjänteisellä mielen työskentelyllä, kognitiivisen terapian työkaluilla, olen saanut ymmärryksen omalle toiminnalleni, löytänyt ratkaisut ongelmiini sekä saavuttanut sisäisen rauhan ja elämänilon. Olen pystynyt hyödyntämään asiakkaiden auttamisessa menestyksekkäästi omaa kokemusasiantuntijuuttani, josta kertovat myös saamani erinomaiset asiakaspalautteet.
Olen terapeuttina empaattinen kuuntelija sekä kannustava kanssakulkija, joka ratkaisukeskeisesti oivalluttaa ja myötätuntoisesti voimaannuttaa asiakasta terapiamatkan aikana löytämään omat vastaukset, resurssit ja ratkaisukeinot. Kohtaan jokaisen asiakkaan avoimin mielin, tuomitsematta ja henkilön omia kokemuksia ja näkemyksiä kunnioittaen. Terapiassa autan asiakasta tunnistamaan ja luopumaan vaikeuksia aiheuttavista toimintamalleista sekä sisäisestä puheesta tarjoamalla tilalle uusia hyödyllisempiä ajattelu- ja käyttäytymistapoja, jotta asiakas pääsee elämään toiveidensa mukaista elämää.
Uskon jokaisen asiakkaani potentiaaliin ja muutoskykyyn. He vain kaipaavat tukea sisäisen voiman valjastamisessa sekä oikeiden askeleiden ottamisessa. Asiakkaitteni upeat muutokset ja huikeat onnistumistarinat ovat työssäni parasta!
Lähde kanssani matkalle tutkimaan mielesi mahdollisuuksia -olet enemmän, mitä uskotkaan!
❤️ Erja
erja@terapiaamielelle.fi