Rakkaus, myytit ja määritelmät

Rakas lukija, miten Sinä määrittelet rakkauden?

Mitä rakkaus on, entä aito rajoittamattomuus? Kuka voi määritellä säännöt rakkaudelle? Voiko niitä tosiasiallisesti kukaan muu määritellä kuin ihmiset itse, joita rakkaus todella koskettaa? Mikä oikeus kenelläkään toisella on tulla ulkopuolelta tuomitsemaan?

Rakkaus ilmentyy eri tavoin, näyttäytyy tunteena eri sävyin ja painotuksin, muotoutuu omanlaiseksi, muuntautuen eri ulottuvuuksiin. Rakkautta voidaan määritellä monin eri tavoin. Jokaisella meillä on omanlainen tapa tuntea ja kokea rakkaus sekä havainnoida kaikki sen eri vivahteet.

Jokainen meistä tulkitsee ja antaa rakkaudelle merkityksensä omista lähtökohdista käsin. Näihin tulkintoihin ja merkityksen antoon vaikuttavat lisäksi asiat, joita emme ehkä haluasi vaikuttavan. Ne asiat, mitä meille on kerrottu rakkaudesta, herkästi alamme pitämään toisten kertomuksia, tarinoita, sanomisia tosina tai tavoiteltavina asioina, ilman ymmärrystä kyseenalaistaa, kykyä havainnoida ja tulkita asiaa laajemmin. On olemassa paljon erilaisia myyttejä, tarinoita ja ajatuksia, joista murto-osaan seuraavaksi perehdymme. Jokainen voi mielessään muodostaa näistä omanlaisen kuvan, mielenmallin, kerronnan ammentaen niistä itselleen sopivimman sekoitelman.

Kristinuskon myötä rakkaudenkaksoiskäsky [kolmoiskäsky] kuuluu: ”Rakasta Herraa, Jumalaa koko sydämestäsi, sielustasi ja mielestäsi, tämä on käskyistä suurin. Toinen yhtä tärkeä on: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat”.

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.” ”Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 1.Kor. 8:2 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Ef. 4:13.”

Antiikin filosofiset keskustelut, kirjasta Platon, pidot. Juhlapuheet rakkaudelle 387–355 eaa.:

Sokrateksen oppilas Platon määritteli rakkauden oman filosofian pohjalta olevan luonteeltaan epäaistillista, henkistä, johon liittyy syvää yhteyttä, kun puolestaan Faidros ajattelee rakkauden (Eros) olevan yksi vanhimmista Jumalista maan ja kaaoksen aikaan saannos. Rakkaus on kaikkein kunnioitetuin ja voimakkain, jonka kautta ihminen voi saavuttaa siunauksia ja kunniaa.

Pausanias erottelee taivaallisen ja tavallisen rakkauden, joiden eroavaisuuden muodostaa rakkauden arvo, joka riippuu tavasta toteuttaa rakkautta. Taivaallista rakkautta ylläpitää hyveet, kuten kunniallisuus. Ateenalaiset tavat mahdollistivat ottaa miesrakastajan, jolle antautua hyveen vuoksi. Tuolloin oli kunniallista ottaa vanhempi rakastaja, joka mahdollisti henkisen kasvun viisauteen ja muihin hyveisiin. Pausanias piti taivaallista rakkautta tavattoman arvokkaana, koska sen vuoksi rakastavaiset olivat ottaneet tärkeimmäksi tavoitteeksi hyveiden mukaisen elämän.

Erksimakhos, joka oli lääkäri, myötäilee rakkauden kahtia jakoa, jatkaakseen kertomalla, miten rakkautta esiintyy kaikkialla kasvi- ja eläinkunnassa sekä kaikkialla maailmankaikkeudessa, rakkaus ohjaa kaikkea tapahtuvaa. Hänen mukaansa lääketieteen tehtävä on ohjata ruumiin haluja rakkauden eri muodot huomioon ottaen, istuttaen sopivaa rakkauden lajia, kun sitä puuttuu ja poistamalla toista sen ilmetessä. Taivaallinen rakkaus tasapainottaa vastakohtia luonnossa ja ruumiissa, tavoitteena saavuttaa vihamiehet ystäviksi ja rakastamaan toisiaan, tavoitteenaan luoda harmoniaa. Jopa vuoden ajat ovat rakkauden vaikutuksen alaisia, kuten kuiva ja märkä, sekoittuen toisiinsa oikealla tavalla tuoden harmonian, siunausta ja terveyttä. Mutta jos hillitön, impulsiivinen Eros pääsee valloilleen, jota voisi ajatella vulgaarisen rakkauden, himoon perustuvana, tuovan mukanaan mullistuksia.

Aristofanes, kirjailija kertoo myytistä, jossa nainen syntyy maasta, mies auringosta ja androgyyni kuusta. Ihmisiä on siis kolmea eri sorttia, kuu on yhdistelmä maasta ja auringosta, selittää Aristofanes. Muotonsa vuoksi androgyynit olivat vahvoja ja vastustivat Jumalia, jonka vuoksi Zeus leikkasi heidät kahtia. Tämän seurauksena heistä jäi vain puolet, nainen tai mies, jolloin he alkoivat kuolla yleiseen toimettomuuteen ja nälkään kaivaten puuttuvaa puolikastaan. Zeus sääli heitä ja siirsi heidän sukupuolielimensä etupuolelle ­- aiemmin ihmiset lisääntyivät heittelemällä siemeniään maahan. Tämän seurauksena syntyi yhdyntä. Miehen liittyessä naiseen, niin että mies syleillen siittäisi naisen synnyttäen uutta sukupolvea tai, jos puolestaan mies mieheen yhtyy, molemmat saavat nautinnon jatkaen sitten töitään. Niin varhain on ihmiseen istutettu rakkaus, joka liittää heidän alkuperäisen olemuksensa yhteen pyrkien yhdistämään kaksi yhdeksi parantaen ihmisluontoa. Jokainen etsii aina omaa puolikastaan.

[Rakkauden tavoitteena ei kuitenkaan ole saada ketään omaksi, vaan olla suhteessa toisiin. Rakkautta ei voi hallita, sen ei tulisi olla itsellään pitämistä, vaan uudelleen löytämistä.]

Agathon puolestaan sanoo, että rakkautta itseään tulisi ylistää, päinvastoin mitä aiemmin on sanottu eikä vasta sen antamien lahjojen jälkeen. Rakkaus on hento, niin hento ettei se voi kävellä maan tai ihmisten pään päällä. Sen vuoksi rakkaus asettuu asumaan lempeäluontoisten jumalten ja ihmisten sieluun, kääntäen karkeuden pois. Rakkaus asettuu vain sellaiseen, jossa se voi kukoistaa ja tuoksua. Hän ei luo epäoikeudenmukaisuutta eikä ole uhri. Korkeimpana nautintonaan hänellä on kohtuullisuus ja valta yli muiden halujen ja nautintojen. Rakkaus on suuri viisaudessaan, paras ja kaunein opettaja, jota ihmisten tulisi seurata.

Sokrateksen mukaan Rakkaus ei ole Jumala, koska se halusi kauniita ja hyviä asioita, joita Jumalilla jo on. Rakkaus ei myöskään ole kuolevainen, niin kuin kauneuden puute ei tehnyt siitä rumaa, se, että hän ei ollut Jumala ei tehnyt hänestä kuolevaistakaan. Rakkaus on jotain tältä väliltä, kuten kaikki henkiset asiat. Nämä henkiset asiat kuljettivat viestejä jumalten ja ihmisten maailmojen välillä sitoen ne yhteen, ollen samalla viisauden rakastaja yhdessä viisauden ja tietämättömyyden välillä.

Zoltán Kövecses kielen, kulttuurin ja tunteiden tutkija, rakkauden metafora:

-Rakkaus ei ole paras mahdollinen emotionaalinen käsite, mutta kuitenkin vähintään kiistanalainen perustunne. Käsite, määritelmä on tunnekokemuksen ymmärtämistä eikä pelkästään keino levittää kieltä, jolla me tunteistamme puhumme.

Rakkaus, muotojen moniulotteisuus:

Platon piti taivaallista rakkautta ystävyyden merkkinä, tärkeämpänä kuin intiimiin ihmissuhteeseen liittyvänä himona tai itsekkäänä nautintona. Hän määritteli siihen kuuluvaksi olennaisena osana tasavertainen molempiin suuntiin kulkeva antaminen, luottaminen ja keskusteluyhteys ilman seksuaalisuuden sävyttämää intohimoa.

Shakespearen mukaan rakastavaiset ovat kuin mielipuolet ja runoilijat. Mielipuolina he toimivat irrationaalisesti, myrskyisinä ilman kontrollia itsestään sekä vaikeutena olla ajattelematta rakastaan. Runoilijat sen vuoksi, koska he muodostavat rakastetustaan toiveidensa mukaisen epärealistisen ja idealisoivan kuvan, fantasian.

Amerikkalaisen psykologin Robert J. Sternbergin mukaan rakkaus pitää sisällään kolme perustekijää, sitoutumisen, läheisyyden (kiintymys) ja intohimon, joiden erilaisista yhdistelmistä rakkauden eri muodot muotoutuvat. Näiden osatekijöiden kautta voidaan määritellä edellä mainitun mukaan kahdeksan erilaista muotoa, jotka esitellään seuraavana:

1.       Rakkaudettomuus, joka vallitsee tuttujen ihmissuhteiden välillä.

2.       Ystävyys ja toisesta pitäminen sisältää lämpöä ja läheisyyttä, mutta ei himoa tai sitoutumista.

3.       Rakastuminen on himojen temmellyskenttä, jossa fyysinen vetovoima vie mukanaan, mutta läheisyys ja sitoutuneisuus ei ole vielä läsnä.

4.       Tyhjää rakkautta on tila, jossa ollaan mutta vailla intohimoa ja kiintymystä, tästä huolimatta on sitouduttu rakastaan. Tätä ilmentää velvollisuus ja tottumus.

5.       Romanttinen rakkaussuhde on himoa ja läheisyyttä muttei sitoutumista.

6.       Toverillinen rakkaus, joka pitää sisällään läheisyyttä ja sitoutuneisuutta mutta himo puuttuu.

7.       Rakastajan palvominen pitää sisällään intohimoa ja sitoutumista mutta ei kiintymistä.

8.       Suurin rakkaus on pitkän ajan ja yhteistyön saatos, hedelmäkori, johon on sitouduttu, kiinnytty sekä intohimoa on ylläpidetty.

[On tärkeää huomioida, että jokainen, myös suhteessa keskenään olevat kokevat rakkauden ja sen muodot eri tavoin, toinen voi tuntea himoa ja kiintymystä enemmän kuin toinen.]

John Lee (1975) on kehitellyt teorian rakkauden tyypeistä, joita hän kuvaa nimillä Eros, Ludus ja Storge sekä näiden väli-ilmentymät Mania, Agape ja Pragma. Eros tyypillisesti kuvastaa aistillista, eroottista rakastajaa, joka ihastuu nopeasti nauttien ilman, että hän menettää yksilöllisyyttään. Ludus puolestaan on leikittelevä rakkaus, jossa yhdessä olo on hyvää ajanvietettä ilman sitoutumista. Ludus pitää usein useita rakastajia samanaikaisesti. Storge kuvastaa ystävyyteen perustuvaa rakkautta, jota hellitään ilman himoa.

Mania kuvastaa pakkomielteistä rakkautta, jota sävyttää toisen omistamisen halu, mustasukkaisuus, luottamuksen puute sekä kiihko ja pelko. Agape kuvautuu epäitsekkäänä, kärsivällisenä ja tunnollisena rakkauden muotona. Pragman ollessa käytännöllinen ja realistinen rakastaja, joka ei perustu niinkään tunteisiin vaan sosiaalisesti hyväksyttyyn olemisen tilaan sekä sopimukseen olla. Maskuliineille tavanomaisia tapoja voi olla Eros ja Mania, kun puolestaan feminiinejä voi sävyttää Pragma ja Storge, hahmottelee Sosiologi William Kephart (1967) tutkimustensa mukaisesti. [Meissä kaikissa on kuitenkin feminiinisyyden ja maskuliinisuuden sävyjä, enkä itse henkilökohtaisesti välitä kahtiajaosta. Niin kuin monissa muissakin asioissa on monia eri puolia eikä tiukkaan mustavalkoiseen ajatteluun ole siitä syystä varaa, jotain jää usein kuitenkin näkemättä.]

Miten Sinä määrittelet rakkauden? Löysitkö tarttumapintaa kohtaamaasi tunteeseen? Mitä ajattelet, miten tahtoisit rakastaa, olisitko kuin Eros vai kenties jotain ihan muuta, jokin uudenlainen sekoitelma tai kudelma edellä mainituista? Sinulla on täysi oikeus määritellä itse kokemasi, kenelläkään toisella ei ole siihen oikeutta eikä kukaan ulkoapäin voi sitä sanella.

Entäpä rakkaus itseäsi, Sinua kohtaan, miten Sinä rakastat itseäsi? Tätäkin voi aina kehittää esimerkiksi itsemyötätunnon kautta, miten voit rakastaa toista, jos tapasi rakastaa itseäsi poikkeaa siitä. Jos kaipaat tukea itsemyötätunnon kehittämiseen tai haluat päästä keskustelemaan edellä mainituista asioista, olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni! <3

Täältä pääset tutustumaan verkkosivuihini: https://www.larutiini.fi/

Lähteet:

Kövecses (2003). Metaphor and emotion. Language, culture, and body in human

feeling. Cambridge: Cambridge University Press.

Lazarus (1994). Passion and Reason: making sense of our emotions. New York: Oxford University Press.

Lehmuskoski (1919). Platon: Pidot (Symposion). Porvoo: WSOY.

Lenneer-Axelson ym. (1980). Rakkaus. Juva: WSOY.

Määttänen ym. (2024). Suuret filosofit. Helsinki: Otava.

Pentikäinen (2019). Jakaako Platonin filosofia ja rakkaus yhteisen tehtävän? – Platonin ajatuksista hyötyä myös nykyajattelijalle. Koneen säätiö.

Täältä voi tutustua aiheeseen lisää: https://koneensaatio.fi/tarinat-ja-julkaisut/onko-rakkaudella-ja-filosofialla-yhteinen-tehtava-platonin-ajatuksista-hyotya-myos-nykyajattelijalle/

Raamattu. Rakkauden kaksoiskäsky, Matt. 22:37–39, Mark. 12:30–31, Luuk. 10:27.; Ensimmäinen kirja koriantitilaisille 12–14. Suurin on rakkaus 13. 1. Kor. 12:8, 9., Matt. 17:20., 1. Kor.8:2 & Ef. 4:13.

Sternberg (1986). A triangular theory of love. Teoksissa Dunderfelt ym. (1993). Psykologia 5, Yksilöllinen ihminen. Lazarus (1994). Passion and Reason: making sense of our emotions. New York: Oxford University Press.

« Takaisin blogiin