Miksi eroseminaari on monelle käänteentekevä kokemus?
eElämä eron jälkeen pitää sisällään vahvoja tunteita ja monta muutosta. Niiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Eroseminaari auttaa kokemuksen käsittelyssä.
”Tunnen vihaa ja ikävää samaan aikaan. Olen katkera ja silti rakastan uutta vapauttani”, asiakkaani kuvasi kokemustaan eron jälkeen vastaanotollani. Usein elämä eron jälkeen pitää sisällään vahvoja tunteita ja monta muutosta. Tarttuminen uuteen elämään voi tuntua haastavalta ja kutkuttelevalta samaan aikaan. Tunteet vaihtelevat ja voivat olla paikoin hallitsemattomia. Itseä, kumppania ja eroa voi olla vaikea ymmärtää.
Ilman eron käsittelyä on vaikea rakentaa toiveikasta tulevaisuutta
Rakkaussuhteen päättyminen on meille monelle elämän suuri käännekohta. Suhteen pituudella ei ole sinänsä merkitystä sen vaikuttavuuteen. Ero kokemuksena vavisuttaa meitä aina uuden muutoksen suuntaan. Joudumme määrittelemään itseämme ja elämäämme uudella näkökulmalla, miettimään paikkaamme omassa elämässämme uudelleen.
Moni kuvaa erovuosia jälkeenpäin kaoottisiksi ja hieman sumussa edenneiksi. Osalla vauhti on päätähuimaava eikä muisti tai muistot pysy mukana tahdissa. Moni jää tunteidensa kanssa yksin.
Siinä missä yksi piiloutuu kokemuksessaan järkipuheen taakse ja älyllistää koko eroprosessin, toinen lamaantuu tunnevyörynsä alle ja romahtaa kuoppaan itsensä kanssa. Jonkun elämä ei ulkoisesti näytä juuri heilahtavan, mutta sisäisesti käynnissä voi olla sietämättömät taistelut, itsesyytökset ja katkeruus. Myös helpotus voi olla eron kokemuksessa päällimmäinen tunne. Helpotus tai toivottu erokaan eivät kuitenkaan vapauta tapahtumista ja eron käsittelyn tärkeydestä.
Ilman ymmärrystä, ajan sallimista, tunteiden tuntemista tai kokemuksen käsittelyä on vaikea rakentaa toiveikasta tulevaisuutta ilman vanhaa painolastia. Käsitelty ero muokkaa kokemustamme ja itsellemme kertomamme erotarina saa hyviä sävyjä. Käsitellyn erokokemuksen vaikuttavuus on merkittävä tulevaisuuttamme ajatellen.
Eroseminaari on monelle käänteentekevä kokemus
Yksi tunnetuin ja vaikuttavin eroauttamisen vertaistuellinen muoto on monille tuttu eroseminaari-menetelmä. 11 viikkoa kestävä eroseminaari on monelle käänteentekevä kokemus ja ennen kaikkea matka itseen, omiin tunteisiin, pelkoihin, vihaan, suruun, haaveisiin ja toiveisiin. Vertaistuki viikkojen aikana on korvaamaton ja valottaa uusien näkökulmien kautta omaa kokemusta uudelta kantilta.
Moni kuvaa osallistumiskokemustaan erityisellä lämmöllä, käänteentekevänä, parantavana kokemuksena eron jälkeen sekä puhdistavana uuteen elämään suuntaavana ponnahduslautana. Eroseminaariin osallistuneiden eroprosessin käsittelyaika on tutkitusti myös lyhyempi. Eron syiden ymmärtäminen tukee myös selkeästi tulevia ihmissuhteita.
Eroseminaari on alun perin yhdysvaltalaisen kasvatustieteen tohtorin, psykologin, perheterapeutin Bruce Fisherin luoma menetelmä erosta toipumisen tueksi. Fisherin kantava ajatus on muun muassa, että parisuhteissamme on kaavoja ja käsikirjoituksia, joita tutkimalla oma osuus ihmissuhteissamme valottuu. Menetelmää on Suomessa vienyt eteenpäin ja kehittänyt psykologi Kari Kiianmaa ja kirjailija, parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow. Voit tutustua menetelmään täällä.
Eroseminaari on opetuksellinen työmalli ja pitää sisällään vertaistuen lisäksi niin keskusteluja, tietoa, pienryhmätyöskentelyä kuin erilaisia toiminnallisia harjoituksiakin. Eroryhmän tarkoitus on tukea ennen kaikkea osallistujien omaa kasvua ja itsetuntemuksen lisääntymistä. Vertaistuellinen, koulutetun vetäjän ohjaama eroryhmä antaa osallistujalle välineitä toimiviin ihmissuhteisiin sekä rakkaussuhteiden solmimiseen myös jatkossa. Ehkä suurimpana asiana eroryhmä tarjoaa kuitenkin joukon lämpimiä ja ymmärtäviä ajatuksia, kokemuksesi jakavia ja sinulle hyvää toivovia, saman aiheen äärellä kasvumatkaansa tekeviä aikuisia. Suomessa eroseminaarikoulutuksen saaneita ohjaajia on jo iso joukko, ja ryhmät pyörivät aktiivisesti ympäri Suomea.
Eroseminaari alkaa maaliskuussa
Eron käsittely ja ymmärtäminen antavat mahdollisuuden omaan kasvuun. Jos rakkaussuhteesi on päättynyt ja olet kiinnostunut ymmärtämään niin itseäsi kuin eroasikin enemmän, lähde mukaan 11 viikon tutkimusmatkalle itseesi ja omiin kokemuksiisi.
Jos vasta harkitset eroa ja punnitset vaihtoehtoja jäämisen ja lähtemisen välillä, saat eroryhmän myötä aikaa itsellesi, ajatuksillesi sekä valtavasti tietoa kohdata tunteitasi tutkailemalla rooliasi ihmissuhteessasi.
Jos lasten asema mietityttää erossa, pääset punnitsemaan myös lähipiirisi tilannetta ja selviämistä tukevia tapoja eron keskellä. Oman eronsa käsitellyt aikuinen on paras tuki eron kokevalle lapselle.
Oman eron ymmärtäminen laajentaa toiveikasta tulevaisuuden näkökenttääsi ja saat mieleesi uusia näkökulmia elämänkokemuksestasi. Hyvän huomaamisen taitosi kasvaa, kun mielesi käsittelee eroajatuksia voimaannuttavasti ja sallit itsellesi rauhaa toipumiseen.
Oma eroseminaariryhmäni alkaa Helsingissä, Katajanokalla 9.3. klo. 17.00. Olet lämpimästi tervetullut mukaan tutustumaan uuteen elämäntilanteeseesi, eheytymään ja voimaantumaan yhdessä. Voit lukea lisää minusta ja ilmoittautua ryhmään verkkosivuillani tai laittaa viestiä Instagramissa, josta löydät minut nimellä @terapiatoive.
Toivon, ettet jää yksin isojen tunteidesi ja muuttuneen arkesi keskelle eron kokemuksessa. Rohkaisen sinua hakemaan tilanteeseesi tukea ja keskustelukumppaneita. Et ole kokemuksesi kanssa yksin, jakajia löytyy! Valan myös uskoa sinuun, että sinä selviät kokemuksestasi. Meitä erokokemuksen jakavia, uuden elämänilon ja itsensä löytäneitä, löytyy iso joukko.
Ymmärrä mennyt, tunne nyt ja luota tulevaan.
Rakkaudella Tiina
Kirjoittaja Tiina Järvikangas on lyhytterapeutti, erityisopettaja, neuropsykiatrinen valmentaja, Suomalainen eroseminaari -ohjaaja. Voit tutustua häneen täällä, hänen verkkosivuillaan tai Instagramissa @terapiatoive.
Tutustu lyhytterapeutteihin tästä
Tutustu psykoterapeutteihin tästä
Löydä sinulle sopiva terapeutti: Valitseterapia.fi