Terapiasta tukea erosta toipumiseen

Kuva: Terapiasta tukea erosta toipumiseen

 

 

Kun elämä ei mennytkään niin kuin suunnittelin. Tie erosta toipumiseen.

Olen vakuuttunut siitä, että ero on oikea ratkaisu, mutta uuteen elämäntilanteeseen hyppääminen pelottaa silti kamalasti.  Luopuminen tutusta ja turvallisesta on haikeaa ja surullista.  Olisi helpottavaa hypätä tämän kamalan vaiheen yli ja päästä tasapainoon. Kunpa tämä olisi jo ohi.”

Moni eroa pohtiva, tai parhaillaan eroa läpikäyvä pohtii, voiko eron läpikäymistä jotenkin nopeuttaa tai saada tunnetasolla prosessia joudutettua.  Moni tarraa laastarisuhteisiin tai hukuttaa itsensä töihin ajatuskuormaa välttääkseen.  Vaikeiden tunteiden yli hyppääminen haasteiden keskellä olisi monelle meistä helpotus, mutta oikotietä onneen ei taida tässäkään prosessissa olla.  Eron läpikäyminen on aina yksilöllistä ja tapauskohtaista, mutta toki tiettyjä asioita tiedostamalla, sallimalla, käsittelemällä ja kohtaamalla, voi eron kanssa oppia elämään joutuisammin.

Täältä löydät heti vapaat ajat terapeuteille

Tarpeemme toipumisessa ovat yksilöllisiä ja kokemuksemme henkilökohtaisia. Tyyli, joka tukee toista, ei ole toiselle niinkään merkittävä. Suhteet ja erot ovat erilaisia eikä täysin identtisiä kokemuksia liene olemassa. Erosta toipuminen ei vaadi kuitenkaan taikavoimia tai erityislahjakkuutta. Meillä kaikilla on mahdollisuudet ja taidot selviytyä erosta ehjänä eteenpäin. Elämän kannattelevuuden ihmeellisyys kulkee myös monien erotarinoiden mukana. Kärsivällisyys, itsensä ymmärtäminen ja tunteidensa kanssa myötätunnolla eläminen ovat myös apuna eron kokemuksessa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä.  Muistathan siis puhua itsellesi nätisti ja olla itsesi puolella.  Erotarinan todellisia selviytyjiä ei mitata ajassa eikä suorituksissa, vaan tunteissa ja toipumisen sallimisessa, inhimillisyydessä ja elämäninnon löytämisessä.

Salli tunteiden vaihtelut, anna mielesi kokea ja tuntea

Tunteiden salliminen on merkittävää eron kokemuksen keskellä. Sallimalla itsellesi myös ikävämmältä tuntuvat tunteet, tulet lähemmäksi itseäsi ja tietoisuutesi kasvaa. Tiedostamalla tunteitasi, niitä on helpompi sallia ja sietää. Eron eri vaiheissa tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Salli ne kaikki, älä väistele tai kiistä. Kielteisyyden myöntäminen ja vaikeidenkin tunteiden salliminen, vähentävät kielteisten ajatusten vaikuttavuutta. Sallimalla annat tunteiden tulla ja annat niiden mennä. Tunnevaihtelut saattavat haastaa tunnesäätelytaitojasi, mutta puhumalla, sanoittamalla ja kertomalla myös lähipiirisi ymmärtää sinua ja kokemuksiasi paremmin.

Liika murehtiminen ja ikäviin tunteisiin jumittuminen eivät vie sinua eteenpäin. Avaa ovi tunteillesi tulla ja mennä. Päästä irti myös syyllisyydestäsi, jos et koe eroasi surullisena tai vaikeana. Sekin on sallittua! Anna häpeän tai vihan tunteen tuntua kokemustesi kautta ja päästä sitten irti.  Mitä ikinä tunnetkaan eron eri vaiheissa, se kuuluu asiaan.  Vaikeankin eron keskellä voi olla myös mukavia hetkiä ja kokemuksia, helpottuneisuutta ja kiitollisuutta. Salli itsellesi voimauttavaa hyvää ja pidä huolta omasta voinnistasi. 

Ero on kasvumatka

Ero parisuhteesta, ihmissuhteesta tai avo- avioliitosta on aina iso elämänmuutos. Pettymys voi olla suurta, kun elämä ei mennytkään, kuten olimme kuvitelleet.  Yhteinen tulevaisuus erotilanteessa ei ole enää mahdollinen ja on osattava piirtää uusia mielikuvia. Uusiin ajatuksiin ja elämään totuttelu vaativat harjoittelua. Ollessamme tunnetasolla toista ihmistä lähellä, on irtipäästäminen vaikeaa, vaikka ero olisi samalla myös helpotus.  Erojen syitä on yhtä monia, kuin on erojen toipumistarinoitakin. Usein erojen syitä on vaikea eritellä yksittäisiksi, vaan ne nivoutuvat isoimmiksi syy-seuraussuhteiden vyyhdeiksi, joita on haastavampi purkaa tai yrittää punoa punaisiksi langoiksi. Eron osapuolten kokemukset ja tunteet voivat poiketa paljonkin toisistaan, eikä yhteisiä nimittäjiä asioille välttämättä löydy.  Usein tärkeimmät vastaukset löytyvät lopulta kuitenkin itsestämme.

Erojen syitä pohdittaessa, moni tarina johdattaa eronneet kadotetun itsensä äärelle, kasvumatkalle muutosten tiedostamisen polulle ja minä- matkalle uuteen alkuun.  Erojen syyt ovat moninaisia, eikä kysymyksiin aina löydy yksiselitteisiä vastauksia. Vastauksia voi olla vaikea antaa toiselle ja usein voi riittää, että löydämme vastauksia itse itsellemme. Moni eronnut kuvaakin, että eron kokemuksessa vastaukset ja ajatukset selkiytyvät vasta ajan myötä ja ymmärrys sekä tilannetta, että eron osapuolia kohtaan kasvavat aikaa myöden.

Olin harkinnut eroa mielessäni jo pitkään, mutta ajattelin ettei se ole minun elämässäni vaihtoehto. Yritin pyristellä eroa vastaan loputtomiin ja pysyä suhteessa, josta koin itse kasvaneeni ulos. Olin yksinäinen ja näköalaton tilanteessani. Toivoin mielessäni eroa, mutta en uskaltanut toimia. Annoin ajan kulua ja ajatusteni kypsyä ja lopulta sain sanottua eroajatukseni ääneen myös kumppanilleni. Se oli itselleni suuri helpotus. Loputtomalta tuntunut huono teatteriesitys tuntui tulleen päätökseen. Siitä alkoi iso matka erosta toipumiseen. Tunteet vaihtelivat vihasta ikävään, katumuksesta kaipaukseen. Sydämessäni kuitenkin tiesin, että näin sen pitää mennä. Oli suunnattoman helpottavaa huomata, että en ollut asioiden kanssa yksin. Muutkin ovat selvinneet ja käyneet samoja asioita läpi. Keskustelu, puhuminen ja matka itseeni auttoivat löytämään elämässä jotakin kallisarvoisempaa parisuhteeni tilalle. Löysin itseni ja tien oman elämäni äärelle.”

Eron läpikäyminen on matka, jonka aikana tutustumme elämäämme ja itseemme uudelleen. Alamme luoda elämäämme uudelle pohjalle ilman totuttuja kaavoja.  Yhteisten asioiden hoitaminen erosta huolimatta vaatii kaikilta harjoittelua ja asennetta.  Eron kokemuksesta ja vaikeista vaiheista huolimatta, voimme vaalia kuitenkin myös kiitollisuutta elämän tarjoamia kokemuksia ja tilanteita kohtaan. Alussa se tuntuu haastavalta, mutta ajan myötä sekin usein helpottuu.

Tunteiden tasaannuttua ja eron ollessa jo monien vaiheiden kautta siinä pisteessä, että voimme nähdä yhteisessä historiassa myös hyviä juttuja, kiitollisuuden kokemus ja oman oppimisen tiedostaminen kasvavat. Opimme erottamaan menneestä yhteisestä taipaleesta myös hyviä kokemuksia. Voimme valita suhtautumistapaamme historiaamme kohtaan.  On aiheellista muistaa tosiasiat ja elämän tarjoamat opit, mutta samalla valita ne ajatukset, joissa haluamme viivähtää ja mitä haluamme vaalia, kun katsomme elämäämme taaksepäin. 

Sinäkin selviät

Jos pohdit eroa parhaillaan tai olet eroprosessin keskellä, muistathan, että sinä selviät vaikeidenkin vaiheiden yli.  Apua eron läpikäymiseen on tarjolla ja esimerkiksi erilaiset eroryhmät tai terapia ovat hyviä tukimuotoja erokokemuksen läpikäymisessä omien vertaisryhmiesi lisäksi. Uskalla hakea ja pyytää apua, jos tunteesi tuntuvat liian raskailta ja elämänhallintasi kärsii. Esimerkiksi terapiasta saat tukea eron eri vaiheiden kokemiseen, tunne-erotteluun, ymmärrykseen sekä kuuntelevat korvat kokemustesi läpikäymiseen. Ammattilaisen kanssa käyty keskustelu tähtää toiveikkaaseen tulevaisuuteen haastavienkin ajatusten keskellä.  Erokokemuksesi on sinun matkasi, ja osaat itse määrittää tarpeesi eron käsittelyyn parhaiten.  Jos tunnet jumiutuvasi synkkiin eroajatuksiin liiaksi, irtipäästäminen tuntuu tuskalliselta ja vie elämänintoasi, puhu lähipiirillesi ja hae itsellesi rohkeasti tukea.  Erokokemuksien käsittely ammattilaisen kanssa voi olla myös kasvumatkaa tukeva, eheyttävä prosessi, eikä tilanne vaadi välttämättä kriisiytymistä tuen piiriin hakeutumiselle. Riittää, että haluat ymmärtää itseäsi ja tilannettasi paremmin ja olet utelias omaa elämääsi kohtaan.

”Jälkikäteen ymmärsin, että ero oli ainoa oikea ratkaisu ja tie oman itseni äärelle.  Syyllistin itseäni pitkään siitä, miksi sallin epäreilua kohtelua liian kauan, enkä osannut toimia omia arvojani kunnioittavasti.  Vasta terapiassa ymmärsin, että minun ei tarvitse kantaa vastuuta toisen huonosta käytöksestä eikä tuntea häpeää toisen teoista johtuen.  Opin ottamaan vastuun itsestäni, opin määrittelemään rajani sekä irrottautumaan huonon kohtelun aiheuttamasta tunnekuormasta.  Ero mahdollisti oman kasvuni ja oli polku omaan onneeni.”

Ero on monille myös mahdollisuus uuteen alkuun! Siinä missä toinen kokee erohehkunsa pikimmiten eronsa jälkeen, voi siihen toisella mennä vuosia.  Ero voi olla polku ennenkokemattomaan ja uuteen hienoon elämään, joka ei suhteessa ollessa olisi ollut mahdollista.  Eron tuloksena on mahdollisuus löytää itsensä uudestaan, tutustua itseensä rauhassa ja kohdata mielensä uusien näkökulmien ja elämäntilanteiden kautta. Eron jälkeen elämä tarjoaa usein parastaan, kun olet itse siihen valmis.  Eron jälkeen voimme kasvaa ja avata elämäämme uusille poluille, nähdä asioita uusin silmin, kokea asioita uudessa valossa.  Erot voivat olla ponnahduslautojamme kasvuun ja kukoistukseen.  Sinäkin selviät kokemuksestasi. Minäkin olen selvinnyt.

Eron kokemuksen keskellä muistathan:

  • Sinulla on kaikki taidot selvitä erostasi.  Anna aikaa kokemuksellesi ja toipumiselle. Käytä se aika mitä tarvitset.
  • Pyydä tukea ja apua, jos omat voimavarasi eivät riitä.
  • Salli kaikki tunteesi, koe, tunne, elä, etene.
  • Ole myötätuntoinen ja hyvä itsellesi. Ymmärrä ja armahda.
  • Keskustele ja kerro kokemuksistasi ja tunteistasi läheisillesi.
  • Opettele itseäsi uudelleen, salli itsellesi paljon hyvää, tee kivoja juttuja.
  • Keskity omaan elämääsi, jätä arvostelijoiden palaute omaan arvoonsa.
  • Hymyile menneelle hyvälle.  Kun toipuminen etenee, huomaa hyvä myös menneessä.
  • Salli hyvä myös tulevaisuudelle. Avaa ovia ja usko hyvään.
  • Muista, että elämänkokemustesi kautta olet monia kokemuksia viisaampi ja voit tukea ja auttaa myös toisia samassa tilanteessa olevia.

 

Toipumisen tieltä uuden hyvän äärelle

Erosta voi selvitä voittajana ja viisaampana eteenpäin.  Oma kasvu ja itsetuntemus ovat usein palkkiona eroa läpikäyneiden kokemuksissa.  Eroryhmäni starttaavat syksyllä Terapia- ja valmennuspalvelu Toiveessa ja olet lämpimästi tervetullut mukaan käsittelemään erokokemuksiasi.

Eron läpikäyminen on kasvumatka. Korvaamaton ja kallisarvoinen, elämänmakuinen matka itsemme äärelle, tunteidemme vierelle, kokemustemme karttojen kirjoittajiksi. Ero voi olla lähtölaukaus uuteen. Jotakin täytyy aina päättää, että voi tehdä tilaa uudelle hyvälle.

Kirjoittajan esittely:

Tiina Järvikangas on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, neuropsykiatrinen valmentaja ja erityisopettaja. Erityisopetuksen ja neuropsykiatristen häiriöiden parissa Tiina on työskennellyt jo vuodesta 2003. Lyhytterapeuttina hän tutustunut laajasti erilaisiin mielen häiriöhin ja elämänkriiseihin sekä koulutuksen, että työkokemuksen kautta. Lisätietoa Tiinan palveluista voi lukea lisää Valitseterapian profiilista tai hänen yrityksensä Toiveen kotisivuilta.

Tutustu Tiinan Valitseterapian profiiliin tästä

Tutustu lyhytterapeutteihin tästä

Tutustu psykoterapeutteihin tästä

Löydä sinulle sopiva terapeutti: Valitseterapia.fi