Tämän kirjoituksen näkökulma on puheterapeutin näkökulma pienen, tyypillisesti kehittyvän lapsen syömistaitojen kehittymiseen. Tekstissä kerrotut ikäkaudet ovat tutkimuksin todettuja keskimääriä, mutta on syytä muistaa myös yksilöllinen vaihtelevuus. Kirjoituksella ei haluta ottaa kantaa ravitsemukselliseen puoleen tai esimerkiksi siihen, mihin asti (täys)imetystä olisi hyvä jatkaa.

Tutustu puheterapeutteihin tästä

Pureskelun kehittyminen

Vauvan siirtyessä syömään kiinteitä ruokia, aloitetaan ruokiin tutustuminen ja maistelu yleensä pehmeillä, sileillä soseilla. Tämä onkin ihan hyvä vaihtoehto ja tuntuu monesta vanhemmasta varmasti turvallisimmalta. Tyypillisesti vauvalle alkaa kuitenkin kehittyä jo 5 kk iässä varhaisia pureskeluliikkeitä eli mutustelua. Näin ollen vauva pystyy jo 5 kk iässä syömään puolikiinteitä ruokia (= karkeita soseita), esimerkiksi haarukalla muussattua, pehmeäksi keitettyä porkkanaa.

Noin 8 kk ikäisellä vauvalla on nähtävissä jo kehittyneempää pureskelua, joka sisältää mm. leuan rotaatioliikkeitä - mikäli hän on saanut harjoitella puolikiinteiden ruokien syömistä jo jonkin aikaa. Tällöin vauva pystyy taitojensa puolesta syömään jo oikeasti kiinteää, pureskelua vaativaa ruokaa. Itse asiassa lapsi tarvitsee jo viimeistään tässä vaiheessa kiinteää ruokaa myös siksi, että puhumisessa tarvittavat suun motoriset liikkeet pääsevät kehittymään. Ruoka on siis jo pienelle lapselle paitsi ravitsemusta, mutta myös tärkeää harjoittelua myöhempää syömistä ja puheen oppimista varten.

Pureskelu kehittää pään alueen lihaksia tasapainoisesti. Tästä syystä onkin hyvä, että lapsi saa usein myös kunnollista pureskelua vaativia ruokia, esimerkiksi näkkileipää tai raakaa kukkakaalta, kunhan pureskelutaidot ovat kehittyneet.

Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että lapsi istuu syöttötuolissa tai esimerkiksi vanhemman sylissä pystysuorassa asennossa. Parhain syöttötuoli on sellainen, jossa lapsen jalat eivät heilu ilmassa vaan ovat tuettuna niin, että nilkoissa, polvissa ja lantiossa on 90 asteen kulmat. Näin lapsi saa syömisen harjoitteluun tukea koko vartalon hyvästä asennosta, ja jos jotain ruokaa uhkaa mennä henkitorveen, lapsi saa yskäistyä sen paremmin ulos. Kiinteitä ruokia ei ole turvallista syödä enää makaavassa  asennossa, esimerkiksi sitterissä, sillä siinä ruokapala voi helpommin valahtaa henkitorveen, ja yskiminen on hankalampaa.

Jotkut vauvat sormiruokailevat kaiken itse, toisia syötetään, ja jotkut saavat ruokaa molemmilla tavoilla. Syöttämisen hyvä puoli on se, että siinä ei tule niin paljon sotkua. Sormiruokailun hyviä puolia taas on useita: se kehittää lapsen silmän ja käden yhteistyötä sekä käsien hienomotoriikkaa, ja on joskus lapsestakin mielenkiintoisempaa kuin syötettynä oleminen. Samalla lapsi voi harjoitella ruokailuvälineiden käyttöä ja aikuinen voi syödä omaa ruokaansa. Vaikka lasta syötetään, on hänelle hyväksi, että hän saa ottaa ruokia myös omiin käsiinsä - olipa se sosetta tai kiinteää ruokaa. Näin lapsi voi itse tutkailla erilaisia ruokia myös katsellen, tunnustellen, haistellen ja maistellen. Samalla lapsen aistit siedättyvät eri tuoksuille, mauille, lämpötiloille ja koostumuksille. Kun vauva otetaan jo ihan pienestä pitäen mukaan perheen ruokailuhetkiin, vaikka vain katselemaan, tulevat erilaiset ruoat hänelle tutuiksi. Vauva näkee perheenjäsentensä syövän erilaisia ruokia, ja pikkuhiljaa kiinnostus syömiseen herää. Nämä seikat voivat myötävaikuttaa siihen, että myöhemmin lapsi ehkä uskaltaa maistaa uusia ruokia ennakkoluulottomammin.

Alle 1-vuotiaalle lapselle on normaalia, että hän satunnaisesti yökkäilee tai yskii syödessään kiinteitä ruokia. Yökkääminen ja yskiminen ovat suojarefleksejä. Ne eivät tarkoita, että lapsi olisi tukehtumassa, joten häntä ei tarvitse taputella selkään vaan rauhassa odottaa, että tilanne menee ohi. Vauvoilla yökkäysrefleksi laukeaa jo suun etuosasta. Kun lapsi syö kiinteitä ruokia, hän oppii sietämään erilaisia koostumuksia suussaan ja samalla yökkäysrefleksi myös siirtyy suussa taaemmas. 1-vuotiaasta eteenpäin yökkäysrefleksi laukeaa vasta nielun kohdalla.

Mukista tai lasista juomista vauva voi alkaa harjoitella jo 7 kk iässä. Tähän käyvät erinomaisesti vaikka lääkemitta tai snapsilasi. Nokkamukia ei oikeastaan edes tarvita, mutta tottakai sen käyttö voi olla kätevää vaikkapa kodin ulkopuolella. Jos tuttipullo on ollut käytössä, siitä voi luopua pikkuhiljaa kun mukista juomista aletaan harjoitella. Luopuminen on yleensä sen helpompaa mitä varhemmin sen tekee, ennen kuin lapselle ehtii kehittyä esimerkiksi rutiini, että hän nukahtaa ainoastaan tuttipullon avulla. Tuttipullon tilalle voi ottaa pillipullon, joka tukee paremmin puhemotoristen liikkeiden kehittymistä: huulion pyöristymistä, poskien aktivoitumista ja kielen vetäytymistä suussa taakse, jota tarvitaan niin takaisiin äänteisiin (mm. a, u, k, j) kuin myös kielenkärkiäänteitä (mm. l, n, t, s, r) varten.

Mitä jos kaikki ei sitten aivan sujukaan?

Jos vauvalla on vaikeuksia siirtyä syömään kiinteitä ruokia tai jos esimerkiksi tukehtumisvaaratilanteita tulee usein, on syytä hakeutua asiantuntevan puheterapeutin vastaanotolle, joka voi arvioida lapsen syömisen taitoja ja tutkia, onko suun rakenteessa jotain mikä hankaloittaa syömistä (esim. kireä kielijänne). Vauvoille on normaalia, että he silloin tällöin yskivät, yökkivät ja toisinaan myös sylkevät ruokapalan ulos harjoitellessaan syömistä, mutta jos tätä tapahtuu vähintään 1,5-vuotiaalla lapsella melko usein, voi sekin kertoa ruoan käsittelyn vaikeuksista. Lapsella voi olla pulmia myös aistitiedon säätelyssä, jolloin hän saattaa suosia vain tietynlaisia (esim. pehmeitä) ruokia, tai hän saattaa reagoida hyvin voimakkaasti ruoan tuoksuun tai ääniin ruokailuhetkillä. Hieman isompi lapsi ei ehkä halua koskea ruokiin ollenkaan omilla käsillään ja joskus pelkän ruoan näkeminenkin saattaa yököttää. Jos tällaiset asiat merkittävästi haittaavat arjen ja ruokailun sujumista, voi käynti asiantuntevan puheterapeutin tai SI-terapeutin (toimintaterapeutti, joka on erikoistunut sensorisen integraation pulmiin) vastaanotolla tuoda ratkaisuja. Jos huomaat, että syöminen tuottaa lapsellesi selkeää kipua, voi taustalla olla ummetusta, refluksia tai allergioita, ja tällöin on hyvä hakeutua lastenlääkärin tutkimuksiin.

Lähteitä:

• Bahr, D. C. (2001). Oral motor assessment and treatment: Ages and stages. Boston, MA: Allyn & Bacon.
• Bahr, D. (2010). Nobody ever told me (or my mother) that! Everything from bottles and breathing to healthy speech development. Arlington, TX: Sensory World.
• Fisher, A. G., Murray, E. A., & Bundy, A. C. (1991). Sensory integration: Theory and practice. Philadelphia, PA: F. A. Davis.
• Larsson,E. (1998). Orthodontic aspects on feeding of young children. A comparison between Swedish and Norwegian-Sami children. Swed. Dent. J. 1998, 22, 117–121.
• Overland, L. (2012). Feeding Therapy: A Sensory-Motor Approach -koulutus.
• Törölä, Lehtihalmes, Yliherva & Olsén (2012). Feeding skill milestones of preterm infants born with extremely low birth weight (ELBW). Infant Behavior & Development, 35: 187-194.
• www.terveyskirjasto.fi (Duodecim)

Kirjoittajan esittely:

Kun valmistuin puheterapeutiksi Oulun yliopistosta vuonna 2011, olin varma vain siitä että haluan työskennellä lasten kanssa. Luulin, että innostuisin erityisesti monikielisyydestä, mutta työ ja asiakkaat ovat johdattaneetkin minut epäselvän puheen ja lasten syömispulmien kuntouttamisen pariin. Vuonna 2020 kävin myös WHO:n imetysohjaajakoulutuksen syventääkseni ammatillista osaamistani, ja jotta voisin auttaa lapsia jo ihan heidän alkutaipaleistaan lähtien.

Tutustu terapeuttiin: Reetta Baldin

Tutustu puheterapeutteihin

Tutustu toimintaterapeutteihin

Tutustu fysioterapeutteihin

Löydä sinulle sopiva terapeutti: Valitseterapia.fi