Miksi terapiaan pääseminen ja terapeutin löytäminen on niin vaikeaa?

Kuva: Miksi terapiaan pääseminen ja terapeutin löytäminen on niin vaikeaa?

Aloitin Kelan tukeman psykoterapian vuoden 2019 alussa voimakkaiden paniikkikohtausten, ahdistuneisuuden ja työuupumuksen vuoksi. Tarve psykoterapialle olisi ollut jo paljon aiemmin, mutta pätkivä hoitoketju viivytti hoitoon pääsemistä.

Yritin hakeutua hoitoon jo noin vuosi aiemmin. Olin tuolloin vielä opiskelija, joten otin yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon. Tuon puhelun tekeminen jännitti ihan hirveästi ja olin sitä pantannut päässäni jo useamman kuukauden. Puhelu oli itkunsekainen ja aiheutti selvästi huolta myös langan toisessa päässä.

Hoitaja, kenen kanssa juttelin suositteli minua ottamaan samantien yhteyttä psykiatriseen päivystykseen, koska tilanne kuulosti sen verran akuutilta. Rauhotuin itkuni kanssa, mutta tilalle tuli pettymys; minun pitäisi tehdä kaikki uudestaan. Kuten arvata saattaa, en puhelun jälkeen ottanut enää sinä päivänä yhteyttä päivystykseen.

Meni ainakin reilu puoli vuotta, ennen kuin otin asiakseni hankkia apua uudestaan. Tuolloin minulla oli lyhyt kolmen kuukauden määräaikainen työsopimus, johon kuului työterveys. Sain sieltä ensin kolme aikaa psykologille, joka suositteli minulle hakemaan Kela-terapiaa. En kuitenkaan hoksannut käydä ensin lääkärin vastaanotolla, mikä edelleen viivästytti terapiaan hakeutumista, sillä Kela velvoittaa, että ensimmäisestä lääkärikäynnistä on tietty aika (joitain kuukausia) ennen kuin Kelan tukema psykoterapia voidaan myöntää.

Psykologikäynnit loppuivat, ja niin myös määräaikainen työsopimus. Kävin samalla yksityisellä terveysasemalla psykiatrilla, jonka kustannukset jouduin maksamaan kokonaan itse. Kustannukset jo ennen hoitoonpääsyä nousivat aika korkeiksi.

Kun psykiatri oli saanut B-lausunnon matkaan kohti Kelaa, alkoi epätoivoiselta tuntunut terapeutin metsästys. Erilaisia sivustoja, joihin terapeutteja on listattu, löytyy monia. Monien niiden tiedot ovat kuitenkin vanhentuneita ja on hankala tietää pelkän kuvan ja lyhyen esittelytekstin perusteella, onko terapeutti itselleen sopiva. Monissa ei myöskään kerrota, onko terapeutilla mahdollisuutta ottaa uusia Kela-asiakkaita vastaan.

Niinpä alkoi epätoivoinen soittelu-, tekstari- ja sähköpostirumba. Kymmeniä yhteydenottoja, joista suurimpaan osaan vastattiin, ettei ole aikoja saatavilla. Toiset eivät vastanneet ollenkaan. Sain sovittua kolme tutustumiskäyntiä, jotka tietenkin täytyi maksaa kokonaan omasta pussista. Enempään ei olisi ollut varaa, joten valitsin heistä yhden joka tuntui ihan ookoolta.

Aloitimme terapian. Asiat etenivät jotakuinkin ja kehitystä tuli. Opin tiedostamaan vääristyneitä ajatusmallejani, löytämään juurisyitä osaan ahdistuksesta ja elämään sellaista elämää, joka ei uuvuta.

Terapeutin kanssa meni hyvin reilun vuoden, kunnes viime keväänä kerta kerralta alkoi tuntua joka kerta enemmän, että terapian punainen lanka on hukassa. Tuntui, että minä olen täysin vastuussa terapian kulusta ja sisällöstä.

Päädyimme lopulta kesän lopussa siihen, ettemme enää jatka terapiasuhdetta. Tämä oli sinänsä raskas päätös, koska terapeutin etsintävaikeudet olivat edelleen tuoreena mielessä. Pelotti, löydänkö terapeuttia ollenkaan ja kuinka paljon rahaa siihen palaisi. Onneksi vointini oli kuitenkin parantunut sen verran, että pieni tauko terapiasta ei haitannut.

Tuosta lopettamispäätöksestä on nyt nelisen kuukautta. Siitä lähtien olen yrittänyt etsiä terapeuttia, jälleen kymmeniä yhteydenottoja. Tuloksena yksi tutustumiskäynti. En tiedä, ovatko _kaikki_ terapeutit oikeasti pääkaupunkiseudulla niin ylityöllistettyjä, ettei vapaita aikoja yksinkertaisesti ole, vai enkö vain löydä heitä, joilla on?

Terapiaan hakeutuminen on tällaisenaan liian raskas systeemi. Tutustumiskäynneillä ravaaminen on raskasta ja se tuntuu kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Kuinka moni päätyy olemaan hakematta apua loppujen lopuksi, kun sopivaa terapeuttia tai terapeuttia ollenkaan ei löydy?

Usein silloin, kun etsitään on jo sitä kaikkein akuuteinta aikaa, kun terapiaa tarvisi. Siinä vaiheessa, kun terapiaan vihdoin pääsee, voi ihminen olla jo paljon syvemmässä suossa ja parantuminen kestää huomattavasti pidempään.

Toivon sydämestäni, että terapiaan hakeutuminen yksinkertaistuisi, ja että terapeutin löytäminen olisi helpompaa.

 

Kirjoittajan esittely:

Pauliina Ainasoja on 28-vuotias toimittaja ja yrittäjä Helsingistä. Hän puhuu masennuksestaan avoimesti sekä blogissaan että Instagramissa nimimerkillä @pakedilaatio, koska haluaa omalta osaltaan rikkoa mielenterveyden häiriöihin liittyvää häpeää ja stigmaa.

 

Löydä sinulle sopiva terapeutti: Valitseterapia.fi