Syömiseen saa apua
Kaikkihan osaavat syödä, miksi siihen tarvittaisiin apua? Jopa vastasyntynyt osaa hakeutua kohti parasta ruokaansa eli äidin rintaa, mutta sen jälkeen kaikki onkin paljon monimutkaisempaa. Nälän tyydyttäminen on toki yksinkertaista, ruoan valmistus jo vaikeampaa. Vielä vaativampaa on ruokavalion koostaminen siten, että ruoan perimmäinen tarkoitus eli hyvä ravitsemus toteutuu, ja siihen tarvitaan ruokaostoksilla tietoa, taitoa ja paneutumista. Valintoja mutkistaa se, että syöminen ei ole pelkkää ravitsemusta, vaan myös nautintoa, tunteita, sosiaalisuutta, kulttuuria ja terveyttä. Erityisesti tarvitaan tietoa ja tukea oikeisiin ruokavalintoihin silloin, kun kehon oireilun ja sairauksien takia haetaan apua ruokavaliosta.
Tutustu ravitsemusterapeutteihin tästä
Jokainen on syömisen kokemusasiantuntija. Sen takia kenen tahansa on mahdollista antaa ravitsemusneuvonsa, kun on omalla kohdallaan vakuuttunut jonkun ruokavalion paremmuudesta. Erilaisia ruokaohjeistuksia tarjotaan hämmentävän paljon. Hämmentyneitä vastaanottajia riittää myös: pitäisikö minun ryhtyä noudattamaan ketogeenista, vähähiilihydraattista, gluteenitonta, vegaanista, ayurvedista, välimerellistä tai paleoruokavaliota vai pätkäpaastoa tai flexitarismia. Mikä tahansa näistä on jollekin sopivin syömisen tapa, kun taas toiselle ei. Mikään näistä ei ainakaan ole välttämätöntä, ollen jopa haitallinen. Jos onnistuukin valitsemaan sopivan ruokavalion, niin miten tehdä parhaat valinnat marketin tuhansien tuotteiden joukosta?
Tässä ruokamallien ja tuotetulvan viidakossa moni tarvitsee ravitsemuksen asiantuntijoiden apua. Joskus (turhan harvoin) ravitsemusterapeutin vastaanotolle tullaan yllä esitetyn tilanteen keskeltä ilman erityisiä ruokaan liittyviä ongelmia ja toiveena on välttyä niiltä, mutta täysin ymmällä sen suhteen mitä olisi hyvä syödä. Silloin on antoisaa saada ulkopuolinen ja asiantunteva näkökulma, jonka kautta hahmottuu oman tilanteen kokonaisuus, vältytään virheiltä ja pidemmän päälle ehkä jopa sairauksilta. Lisäksi päästään turhista huolista. Yhtä ymmällä syömisen suhteen saatetaan olla, kun keho oireilee ja sairastuu. Usein ei edes tule mieleen, että ruoalla olisi merkitystä sairauden hoidossa, mutta sopivasta, ravinteikkaasta ruokavaliosta saa aina apua, joskus jopa ratkaisevan paljon. Juuri tähän meidät ravitsemusterapeutit on koulutettu eli löytämään asiakkaan kanssa keskustellen hänelle paras yksilöllinen ruokavalio jokaisessa tilanteessa.
Ravitsemusterapeutilla on monivuotinen ravitsemushoitoon erikoistunut yliopistokoulutus, jonka aikana saadaan ravintotietouden lisäksi paljon harjoitusta asiakkaan kohtaamiseen. Ravitsemusohjauksessa käytetään tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa tietoa ja pitkä koulutus antaa myös eväitä tarkastella kriittisesti tarjolla olevaa valtavaa tietomäärää. Toisaalta on selvää, että on paljon kokemuksen kautta auttaviksi todettuja ravitsemushoidon tapoja, joita ei ole tieteellisesti tutkittu. Niitäkään ei pidä väheksyä, vaan maalaisjärkeä käyttäen kannattaa hyödyntää kaikki turvalliseksi todetut keinot. Esimerkiksi karpalomehua on kansanperinteessä käytetty virtsatietulehdusten ehkäisyyn ainakin 1800-luvulta lähtien, eikä onneksi odotettu tähän vuosisataan, joka vasta toi tieteen selityksen tämän marjan terveysvaikutuksille.
Sairauksien hoidossa hylätään tehokkaita paranemista edistäviä mahdollisuuksia, jos ravitsemushoitoa ei käytetä. Yksilöllisesti sopimaton ruoka saattaa aiheuttaa tai pahentaa tulehduksia ja jopa laukaista autoimmuunisairauksia. Yleisimmillä sairauksillamme on todettu yhteys suoliston mikrobistoon, johon ruokavalio vaikuttaa vahvasti. Ravitsemushoidon merkittävyydestä kertoo se, että Suomen sairaaloissa usein tunnistamatta ja hoitamatta jäävä vajaaravitsemus maksaa terveydenhuollolle vuosittain yli 600 miljoonaa euroa sairaudesta toipumisen pitkittyessä. Mutta ei tarvitse olla erikoissairaanhoidon asiakas, jotta hyötyy ravitsemushoidosta. Parasta terveydenhoitoa on ennaltaehkäisy, jolla säästetään kustannuksia, ja ennen kaikkea pidetään yllä hyvinvointia ja elämänlaatua. Meillä on paljon kansansairauksia, joilla on yksi yhteinen tekijä: niiden kehittyminen riippuu ratkaisevasti elämäntavoista, ravinto mukaan lukien. Kakkostyypin diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, rasvamaksa, suolistosairaudet, Alzheimerin tauti, syöpä – kaikkien näiden riskiä voi vähentää nauttimalla terveyttä ylläpitävää ruokaa. Nimenomaan nauttimalla, eli ruoan terveellisyys ja herkullisuus eivät ole ristiriidassa, vaan kysymys on arvostuksista ja tottumuksista. Tottumusten muuttaminen on mahdollista, joskin usein vaikeaa, minkä takia muutosvaiheessa tarvitaan tukea.
Kirjoittajan esittely:
Olen Marja Ruuti, laillistettu ravitsemusterapeutti. Aloitin ravitsemustieteen opintoni jo vuonna 1975 ja sen jälkeen koko maailma on muuttunut täysin ja ravitsemustietous sen mukana. Nämä vuosikymmenet ja monenlaiset työkokemukset ovat vahvistaneet työni perustaksi, että jokainen ihminen on kohdattava yksilönä, jonka hoidossa on huomioitava elämänhistorian kokonaisuus.
Tutustu terapeuttiin: Marja Ruuti
Tutustu ravitsemusterapeutteihin
Löydä sinulle sopiva terapeutti: Valitseterapia.fi