Käyttäjällä ei ole yhtään blogikirjoitusta.
Profiilikuva: Katri Teinilä

Katri Teinilä

Terapeutin profiili »

Olen koulutukseltani psykologi, työterveyspsykologi ja sairaanhoitaja. Minulla on monipuolista kokemusta eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa työskentelystä ja tukemisesta. Otan vastaan aikuisasiakkaita.

Tarjoan lyhytterapiaa, keskusteluapua ja ohjausta, kun haluat pohtia elämäntilannettasi, jaksamistasi ja elämäsi suuntaa. Tukea voit tarvita esimerkiksi ihmissuhteisiin tai vanhemmuuteen liittyvissä ongelmissa, elämäntapamuutoksissa, työssä jaksamisessa, opiskelun pulmissa ja erilaisissa elämänkriiseissä. Sinulla voi esimerkiksi olla mielialaongelmaa, stressiä, uniongelmia, uupumusta tai jännittämistä. 

Lähestyn ihmistä kokonaisvaltaisesti, olen terapeuttina aktiivinen ja toisinaan annan myös kotitehtäviä. Käytän työssäni myös tietoisuustaitoja, sekä rentoutusmenetelmiä, kehollisuuden huomioiminen hoidon kokonaisuudessa on mielestäni tärkeää. Asiakkaan kanssa yhdessä työskentelemällä, hänen elämäänsä yhdessä tutkien, pyrin siihen, että asiakas löytäisi uusia näkökulmia ja tapoja toimia elämässään, kokisi uutta mielekkyyttä ja saisi tasapainoa elämäänsä. Terapeuttinen viitekehykseni on kognitiivis-integratiivinen. Mentelminä käytän mm. skeematerapiaa, hyväksymis-ja omistautumisterapeuttista lähestymistä, sekä tunneterapiaa.